Pellon lukion Verkkolehti

 
   
Penkkarit 2011
Abikonva 2011
Logokilpailu
Musiikkiaiheinen teemapäivä
Teatteri-musikaali
Tuukka Salmen väitöskirja palkittu
Saukkoriipi Jaakko Väitöskiraja
Wanhat 2010
ABIT 2010
Elokuva-teemapäivä
Cern-tiedeleirikoulu
Oranki Art
Maria Peura vieraili äidinkielen tunnilla
Matematiikan opettajia palkittiin
Aikaisempia uutisia

18.2.2011

Wanhat 2011 tanssivat arvokkaasti, mutta rennosti

Perinteiset vanhojentanssit tanssittiin tällä kertaa koulun juhlasalissa.

 

 

17.2.2011

Abiturientit 2011- keijut ja röllit

Päivässä oli jotain satumaista kun keijut ja röllit ilmestyivät koulun käytäville aamulla. Abithan ne vain tulivat hauskuttamaan muuta koulun väkeä viimeisenä virallisena koulupäivänään.

  

Päivän ohjelma alkoi oppitunnin mittaisella abiradiolla. Sitten siirryttiin auditorioon, missä abit leikittivät ja laulattivat lukiolaisia ja opettajia.

Perinteeksi tullut abivideo kertoi tällä kertaa Tanelin kadonneesta polkupyörästä. Asiaa selvittivät salapoliisi Scherlock Holmes ja apurinsa tohtori Watson.  Kuka mysteerin lopulta selvitti? Salapoliisit saivat vihjeitä ainakin matematiikan opettajan yhtälöistä ja psykologian opettajan laatimasta persoonallisuuskuvasta. Monen hauskan kommelluksen jälkeen syylliseksi paljastui eräs opettaja. Saman opettajan salaperäinen komero on kiinnostanut abeja aikaisempinakin vuosina.

Sivujuonena pohdittiin vs. rehtorin valintaa opettajainkokouksessa.

 

16.2.2011

Abikonva

Keskiviikkoiltana kakkoset järjestivät abikonvan Ponnella. Teemana oli biitsi ja järjestäjät pukeutuivat shortseihin ja kesämekkoihin, vaikka ulkona paukkui pakkanen. Ohjelmassa oli monenlaisia kilpailuja vitsinkerronnasta bändikeikkaan ja konsolipeleihin.

 

15.2.2011

Logokilpailun voittaja

Tammikuun lopussa päättyneen logokilpailun on voittanut ensimmäisen vuosiluokan opiskelija Vili Koskinen. Kilpailutehtävänä oli suunnitella koululle logo, jota voidaan käyttää mm. asiakirjoissa ja verkkosivuilla. Vili palkitaan työstään Tapani Melaluodon rahaston stipendillä kevätjuhlan yhteydessä.

Kilpailussa päätettiin jakaa myös toinen palkinto. Toiselle sijalle valittiin Niko Kovalaisen suunnittelema logo. Myös Niko saa stipendin kevätjuhlassa.

 

Opettajaraati ja oppilaskunnan hallitus olivat yksimielisiä voittajasta. Logo on selkeä ja harmoninen. Kuvalle löytyy monta lukiokoulutusta ja Pelloa kuvaavaa merkitystä.

 

3.12.2010

Teemapäivänä pukeuduttiin musiikkityylien mukaan

Oppilaskunnan hallitus ideoi vuosittaisen teemapäivän nyt musiikkiteeman ympärille. Jokaisen oli tällä kertaa pukeuduttava jonkin musiikkityylin tai artistin mukaan. Aamulla koulun pihalla oli lipunnosto tulevan itsenäisyyspäivän kunniaksi. Maammelaulu kajahti "spice girlsien", "pellemiljoonien" ja "elvisten" rinnasta.

Luokkahuoneet ja käytävä olivat saaneet yön aikana uuden ilmeen. Seinillä oli julisteita ja muita "koristuksia". Oman käden jälki näkyi. Ovissa oli metallia tai hieman popahtavampaa rekvisiittaa. Luokissa opiskeltiin perjantaina poikkeavasti hattu päässä.

 

Päivän kaksi viimeistä tuntia pidettiin auditoriossa, jonne oppilaskunnan hallitus oli järjestänyt kevyttä ohjelmaa.

Opettajat tanssivat edessä diskotanssia, jota Leena-rehtori oli kovasti harjoitellut jo lukioikäisenä. Ryhmänohjaajat kisailivat rastiradalla valitsemiensa ryhmäläisten kanssa. Kakkoset voittivat kilpailun, koska ykköset ja kolmoset eivät olleet tarkkoina viimeisellä rastilla. Ilmakitaran soittamisessa onnistuivat parhaiten Jussi, Jenni ja Juha-opettaja, joka nukahti kesken soiton. Jussi voitti kilpailun hyvän harjoittelun vuoksi. Parhaaksi pukeutujaksi valittiin huutoäänestyksellä Samu, joka oli "siististi cool".

 

 

20.8.2010

Teatteri-musikaali Pieni kansani laulu

Ihmisen ringissä

 ”Jos multa kysythään, ja vaikkei kysyttäskhään…” kaikui Äkäslompolossa Ihmisen ringissä myös 20. elokuuta, kuten useana päivänä aikaisemminkin.

 Nauru ja aplodit saattelivat noita sanoja, kun kävimme katsomassa teatteri-musikaalia Pieni kansani laulu Äkäslompolossa.  Mukana ulkoilmateatterireissullamme oli niin Pellon yläkoulu kuin lukiokin. Kaikki tuntuivat viihtyvän humoristisesti maustetun esityksen parissa. Uskon, että se voitti tavalliset tunnit myös yläkoululaisten mielestä.

 Iida-Sofia Saukkoriipi

 

1.6. 2010

Väitöskirjapalkinto

Filosofian tohtori Tuukka Salmi on saanut vuoden 2010 Rolf Nevanlinna –instituutin tukisäätiön myöntämän palkinnon parhaasta vuonna 2009 puolustetusta matematiikan alaan kuuluvasta väitöskirjasta.

Salmi väitteli 14.11.2009 Oulun yliopistossa, matemaattisten tieteiden laitoksella. Väitöskirjan aihe on matemaattisen tietojenkäsittelytieteen alalta ja hänen tutkimuksessaan ratkaistaan 30 vuotta sitten asetettu yhteysvapaiden kielten rakennetta koskeva ongelma. Yhteysvapaat kielet ovat mm. tietokoneissa käytettyjen ohjelmointikielten teoreettinen malli. Väitöskirjan otsikko on Erittäin pienistä rajoitettujen ja rajoittamattomien context-free kielten generoimista kieliperheistä (Very small families generated by bounded and unbounded context-free languages).

Salmi on valmistunut ylioppilaaksi Pellon lukiosta vuonna 1998 ja työskentelee nykyään Elektrobitillä.

 

14.5. 2010

Väitöskirja

Filosofian maisteri Jaakko Saukkoriipi väitteli 14.5.2010 Oulun yliopistossa. Väitöskirjan aihe on Alumiinikompleksien laskennallisia tutkimuksia (Theoretical study of the hydrolysis of aluminum complexes).

Fysikaalista kemiaa sisältävä tutkimus koskee vedenpuhdistuksessa käytettyjen alumiinisuolojen hydrolyysituotteita laskennallisen kemian menetelmillä. Tutkimuksissa saatiin arvokasta tietoa alumiinikompleksien vesikemiasta ja laskennallisen kemian menetelmien käyttökelpoisuudesta metallikompleksien hydrolyysituotteiden tutkimuksissa.

Saukkoriipi on valmistunut ylioppilaaksi Pellon lukiosta vuonna 1996 ja nykyinen työpaikka on Suomen ympäristökeskus, Vesikeskus/ Vesienhoitoyksikkö.

 

Wanhat  2010  

Upeat tanssiesitykset koululla ja Ponnella      19.2.2010

 

ABIT 2010 

Penkkarit 18.2.2010     Vasara ja nauloja...

Nikkiksen nikkarit jättivät lukion perinteisin menoin. Ohjelmassa oli epämääräinen aamunavaus, hauskoja kilpailuja,  abivideo ja opettajien muistaminen. Kuorma-auton lavalle kiivettiin hyytävässä pakkasessa.

 

Abeja ei potkaistu  eikä kannettu ulos. Nikkarit työnnettiin lumikolassa kunniakujaa pitkin.

 

 

11.12.2009

Oppilaskunnan hallituksen järjestämä teemailtapäivä

Oppilaskunnan hallitus järjesti lukujärjestyksestä poikkeavaa ohjelmaa perjantain iltapäiväksi. Teemana oli elokuva ja kaikkien oppilaiden ja opettajien oli määrä pukeutua jonkin elokuvan henkilöksi tai hahmoksi. Koulun käytävillä liikkui mm. tuttuja satuhahmoja, enemmän tai vähemmän tunnistettavia sankareita, hirviöitä, peikkoja ja keijukaisia.

Päivän kaksi viimeistä tuntia sisälsivät kilpailuja ja muuta hauskanpitoa sekä animaatioelokuvan Shrekin vihreä joulu. Parhaan asun palkinnon sai merirosvo ja toiseksi tuli Uuno, joka hurmasi eläytymisellään ja tanssillaan. Myös zombiksi pukeutunut Ville sai kannatusta (lähinnä kolmosen pojilta).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

CERN-TIEDELEIRIKOULU 25.10. - 1.11.2009

 

Pellon lukio osallistui CERN-tiedeopiskeluprojektiin syyslukukaudella 2009 yhdessä Kolarin, Muonion ja Askolan lukioiden kanssa. Projektin yhteydessä tehtiin 25.10. - 1.11.2009 leirikoulumatka CERN:in, joka sijaitsee Sveitsin Genevessä. Projektiin osallistui 4 opiskelijaa Kolarin, 10 Askolan, 4 Muonion ja 2 Pellon lukiosta. Leirikoulun vetäjinä toimivat Kolarin ja Askolan lukioiden fysiikan opettajat Tero Lahtinen ja Esa Honkaniemi.

CERN on Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus, jossa tutkitaan mm. luonnon perushiukkasia ja niiden ominaisuuksia, maailmankaikkeuden kehittymistä ja antimateriaa. Leirikoulua edelsi perinpohjainen tutustuminen CERN:in tutkimusaiheisiin eli hiukkasfysiikkaan ja kosmologiaan sekä siellä käytettäviin laitteisiin; hiukkaskiihdyttimiin ja -ilmaisimiin. CERN-tiedeopiskeluprojekti on osa valtakunnallisen CERN-verkoston toimintaa, joka pyrkii tuomaan modernin fysiikan tutkimuksen lähemmäksi suomalaisia nuoria.

Matkalle lähdettiin 25.10. yöjunalla Helsinkiin, josta jatkoimme lentokoneella Geneveen. Perille saavuimme maanantai-iltana ja majotuimme Geneven Youth Hosteliin. Seuraavana aamuna lähdimme Genevejärven kierrokselle tutustumaan Geneven ympäristöön. Ensin matkustimme Chamonixiin, jossa vierailimme Aiguille du Midi –vuoren huipulla. Chamonixista lähdettyämme menimme Montreauxin kautta Lausanneen, jossa vierailimme olympiamuseossa.

 

Keskiviikkona 28.10 siirryimme CERN:in alueelle, missä meille esiteltiin CERN:in toimintaa. Vierailimme mm. ATLAS -koeaseman kontrollihuoneessa. ATLAS on LHC:n, maailman suurimman hiukkaskiihdyttimen, hiukkasilmaisin. Koeasemalla meille esiteltiin ilmaisimen eri osien toimintaperiaatteita. Iltapäivällä Syksy Räsänen luennoi meille teoreettisesta fysiikasta, aineen rakenteen standardimallista ja kosmologiasta. Illalla tutustuimme Geneveen aarteenmetsästyksen merkeissä.

Torstaiaamun luennon aiheena oli hiukkaskiihdyttimet ja –ilmaisimet sekä hiukkasfysiikan tulevaisuuden haasteet. LHC –kiihdytintä oltiin vasta käynnistämässä ja seuraava CLIC –kiihdytin oli jo suunnitteluvaiheessa.  Kävimme myös Isolde-koeasemalle, missä  tutkitaan radioaktiivisia isotooppeja. Tämän jälkeen kävimme vielä Microcosmos-näyttelyssä, jossa esiteltiin hiukkasfysiikkaa ja sen sovelluksia ja saavutuksia.

Perjantaina siirryimme laitoksen Ranskan puoleiselle osalle (kävellen  muutaman sata metriä). Aluksi meille kerrottiin CERN:in tietojenkäsittelystä ja saimme käydä katsomassa myös osaa CERN:in tietokoneista: kyseessä oli suuri halli, joka oli täynnä tietokoneita. Päivän toinen luento käsitteli antimateriaa. Antimateria on hyvin räjähdysaltista ainetta, jota maailmankaikkeudessa ei ole lähes yhtään ja jota on hyvin vaikea valmistaa. Opimme, että jo yksi gramma antimateriaa vastaisi räjähdysvoimaltaan nykyisiä tehokkaimpia vetypommeja, mutta sen valmistaminen ja säilöminen on lähes mahdotonta. Päivän lopuksi kävimme vielä oppaan johdolla tutustumassa YK:n yleisölle avoimeen taloon Genevessä.

Lauantaiaamuna poistuimme CERN:istä ja lähdimme takaisin Suomeen. Koska junamme lähti vasta yöllä ja olimme Helsingissä jo iltapäivällä, käytimme ylimääräisen ajan käymällä Heurekassa. Vietimme päivän siellä ja sunnuntaiaamuna saavuimme takaisin Pelloon.

Matkan kustannuksiin saimme avustusta Opetushallitukselta, Pellon Rotaryklubilta ja Pellon lukiolta.

Kuvia matkalta:

ISOLDE-koeasemalla tutkitaan ydinfysiikkaa mm. valmistamalla uusia isotooppeja.
Aseman toimintaa esitteli Janne Pakarinen.

(Kuva: Tero Lahtinen)

 

 

 

 

 

 

Fyysikko Syksy Räsänen luennoi hiukkasfysiikan standardimallista, kosmologiasta sekä niiden välisestä yhteydestä.

(Kuva: Tero Lahtinen)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa on tulevan kiihdyttimen malli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ympäristötaidetta vanhoista hiukkasilmaisimista ja kiihdyttimien osista.

 

Tiedeleirikoululaiset Mirva Juustovaara ja Vesa Lind

 

8.10.2009

Cern- tiedeleirikoulu

Pellon lukio on mukana Cern-alueverkostossa, johon kuuluvat myös Kolarin ja Muonion lukiot sekä Askolan lukio. Alueverkosto on hakenut ja tullut valituksi leirikouluun hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen Cerniin, joka sijaitsee Genevessä Sveitsissä. Mukaan leirikouluun pääsee 20 opiskelijaa ja 2 opettajaa. Leirikoulu kestää viikon ja ajoittuu viikolle 44. Pellon lukiosta Mirva Juustovaara ja Vesa Lind lähtevät Geneveen Kolarin ja Muonion opiskelijoiden kanssa kymmenen opiskelijan ryhmänä. Ryhmän vetäjänä toimii opettaja Tero Lahtinen Kolarista. Askolan lukion opiskelijat ja opettaja Esa Honkaniemi liittyvät matkaseurueeseen Helsingissä.

Leirikouluun on valmistauduttu huolella mm. tekemällä tutkielmia pienryhmissä. Torstaina 8.10 opiskelijat esittelivät omat keskeneräiset  tutkielmansa Kolarissa järjestetyssä vanhempainillassa. Mirva ja Vesa ovat perehtyneet hiukkaskiihdyttimiin ja -ilmaisimiin. Muut esitelmät sisälsivät tietoa mm. alkeishiukkasista, yhtenäisteoriasta, antimateriasta, pimeästä aineesta,  pimeästä energiasta, säieteoriasta ja kosmologiasta. Tutkielmat valmistuvat vasta leirikoulun jälkeen ja ne esitetään omalla koululla muille oppilaille ja vanhemmille.

 

 

15.9.2009

Oranki Art - ympäristötaidetta soraharjulla

Pellon Orangin kylässä soraharjun laella on polku, jonka varrelta löytyy mitä ihmeellisempiä taideteoksia. Varhaisimmat teokset ovat jo mukautuneet vuodenaikojen vaihteluun, mutta uusimmat odottivat uhmakkaina sateita, myrskyjä ja nietoksia. Materiaalina on käytetty puuta, kiveä, metallia ja lähes kaikkea mitä voi kierrättää. Näyttelyalue on noin puoli kilometriä pitkä kapea mäntymetsäinen soraharju, josta on upea näköala vaaramaisemaan ja vilahtaapa puiden välistä pieni Orankijokikin.

Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Oppaana kierroksella oli Pekka Syväniemi, joka kertoi teosten ja tekijöiden historiasta.

 

 

8.9.2009

Maria Peura vieraili äidinkielen tunnilla

Kirjailija Maria Peura ohjasi Pellon lukiolaisille luovan kirjoittamisen tunnit 8.9.2009. Tunneilla hän kertoi kirjailijan
työstä, kirjoittamisprosessista ja lapsuudestaan ja nuoruudestaan Pellossa, ohjasi luovan kirjoittamisen harjoituksen ja antoi oppilaille palautetta heidän teksteistään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2.6.2009

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö palkitsi matematiikan opettajia

Työryhmä Aila Filppa Pellon lukiosta ja Tero Lahtinen Kolarin lukiosta sai teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön 5 000 € stipendin. Palkinto tuli mm. koulujen välisestä opetusjärjestelystä, jossa oman koulun oppilaiden lisäksi opetetaan samanaikaisesti etäoppilaita toisella koululla. Opetus tapahtuu tietokoneella LearnLinc -ohjelman ja Moodle -oppimisympäristön avulla.

Opetusryhmien pienentyessä on vaarana, että pienillä lukioilla ei ole tarjolla kaikkia valtakunnallisia syventäviä kursseja. Etäopetusta järjestämällä turvataan, että kurssit löytyvät kurssitarjottimelta. Oman koulun opettaja toimii etäkurssien tutorina ja huolehtii käytännön järjestelyistä.

Etäopetus vaatii hyvää tieto- ja viestintätekniikan taitoa ja jatkuvaa kouluttautumista. Filppa ja Lahtinen ovat osallistuneet vuosittain Lapin toisen asteen verkkokoulun järjestämiin koulutuksiin ja tehneet useampia verkkokursseja oppimisympäristö Moodleen.

Kaikki palkitut löytyvät osoitteesta: http://www.teknologiateollisuus.fi/fi/teknologiateollisuus-ry/rahoitusp-t-kset.html

Aikaisempia uutisia