|
NORTHERN FUTURE KIRUNA 30.3 - 1.4.2001 EU:n ympäristöministerit kokoontuivat Kirunassa 30.3-1.4.2001. Samaan aikaan järjestettiin Northern Future -projektissa mukana oleville lukiolaisille oma ympäristökonferenssi, jossa keskustelujen, ryhmätöiden ja luentojen aiheena olivat ilmastokysymykset Pohjois-kalotilla, Euroopassa ja koko maapallolla. Mukana oli 2-3 oppilasta ja opettaja jokaisesta 9 koulusta. Kolmipäiväisen konferenssin aikana ehdittiin tarkastella ympäristö- ja energia-asioita monesta eri näkökulmasta ja lisäksi tutustua naapurimaiden ja -koulujen oppilaisiin. Tiivis ohjelma alkoi perjantaina 12.00 ja päättyi sunnuntaina puoleen päivään, ryhmätöitä työstettiin jopa kahvitauolla. Kokoontumisia riitti myös myöhäiseen iltaan. Lauantai-iltana kävimme kaupungintalolla tapaamassa Ruotsin ympäristöministeri Kjell Larssonia. Muiden maiden ympäristöministereitä emme päässeet tapamaan. Kaupungintalolla nuoret luovuttivat laatimansa lausunnon ympäristöministerille ja saimme ystävällisen ja kiireettömän vastauspuheen vaikka ministeri Larssonia odotettiin jo toiseen kokoukseen. |
| TAKAISIN ALKUUN |