Meillä on asiat hyvin: Ruokaa on
runsaasti, peruskoulutus taataan kaikille, voimme kävellä kadulla
pelkäämättä tulevamme raiskatuiksi, tapetuiksi tai muuten
pahoinpidellyiksi ja mikä tärkeintä, näin nuoren tytön näkökulmasta
katsottuna, naiset ovat täällä vapaita ja tasa-arvoisia miesten kanssa.
Siksi juuri onkin niin vaikea ymmärtää, että joka paikassa asiat eivät
ole läheskään yhtä hyvin. On myös erittäin vaikeaa ymmärtää johonkin
kulttuuriin tai maan tapoihin kuuluvia brutaaleja perinteitä. Eniten
minua hätkähdyttävät kuitenkin naisiin kohdistuvat rääkkäykset, kuten
ympärileikkaus, kunniamurhat, pakkoavioliitot, pakolliset tukahduttavat
asusteet ja kaikella tapaa vapauden rajoittaminen. Kaikki tuo kuulostaa
niin epätodelliselta ja alkukantaiselta, ettei uskoisi enää missään
sellaista tapahtuvan, mutta varsinkin islamilaisen kulttuurin alueella
se on valitettavasti jokapäiväisen elämän kiistaton realiteetti.
Tiesin jo ennestään naisten huonosta
asemasta arabimaissa ja Lähi-idässä, mutta vasta luettuani kolmiosaisen
tositapahtumiin perustuvan kirjasarjan saudihovin prinsessojen elämästä
asiat todella valkenivat minulle. Oli todella sokeraavaa lukea
yksityiskohtaisia kertomuksia tyttöjen ympärileikkauksista,
raiskauksista ja ties mistä kamalasta. Varmasti osasyynä omaan
tietämättömyyteenikin on näiden maiden harjoittama sensuuri, jota he
soveltavat ulkomaille menevään tietoon hyvin voimakkaalla kädellä.
Vaikka maassa aisat olisivat miten huonosti tahansa, tärkeintä on,
etteivät ulkovallat vain saa tietää asiasta.
Lukemani kirjat perustuivat pääosin
`prinsessa Sultanan´ kertomuksiin omasta elämästään. Hän kertoo
islamilaiseen kulttuuriin juurtuneista vanhoista tavoista ja
oikeuksista. Hän kuvailee, miten saatuaan kuukautisensa
kaksitoistavuotiaan hänen lapsuutensa loppui, kun hänen taakaksi tuli
kantaa burkaa koko loppuelämänsä. Burka on pakollinen asuste kaikilla
Saudi-Arabian, jonne kirjan tapahtumat perustuvat, naisilla. Se peittää
kirjaimellisesti koko ruumiin paksulla, tukahduttavalla kankaalla
jättäen vain pienen näköverkon silmille.
Toinen niin hullulta tuntuva Sultanan kertoma traditio ovat
pakkoavioliitot. Naiset ovat täysin miesten vallan alla, ja jopa tytön
tulevan aviomiehen päättävät suvun miespuoliset henkilöt, eikä tytöllä
ole mitään sananvaltaa. Yleensä avioliitot tietenkin määrittelee miehen
varakkuus ja yhteiskunnallinen asema. Ajatella, jos itse olisin joutunut
esim. neljätoistavuotiaana naitetuksi jollekin eläkeikäiselle vaarille
kolmanneksi jalkavaimoksi!
Kaikkein `huvittavinta´ ovat selitykset,
joilla islamimaissa perustellaan näitä traditioita. Kaksi kestosuosikkia
ovat viittaukset Koraaniin ja beduiineihin, saudikansan esi-isiin, jotka
aloittivat perinteet jo tuhansia vuosia sitten, eikä niitä sovi muuttaa.
Taas Koraanin hyvin tuntevat ihmiset voivat sanoa, että koko kirjassa ei
ole yhtään sanaa siitä, että esim. naisten pitäisi käyttää burkaa,
naisia saisi tappaa suvun miesten kunnian säilyttämiseksi tai että
naiset olisivat millään tapaa miestä alempana. Joku on vain halunnut
alistaa naiset ja nähnyt Koraanissa hyvän syntipukin.
Koska siis tiedämme epäoikeuden
toteutuvan niin monen ihmisen kohdalla, älkäämme siis ummistako
silmiämme siltä! Vaikka meillä on asiat hyvin, pitäisi meidän silti
muistaa toisten hätää jossain kauempana ja yrittää vaikuttaa. Toisaalta
on myös tärkeää arvostaa omaa asemaamme ja muistaa, kuinka onnekkaita me
Suomen naiset olemmekaan.