Suomalaisuuden sävelet
Suuri
kurkiaura lentää sinistä taivasta vasten, ruskan värjäämät lehdet
värjöttelevät vielä lehtipuissa. Vanha pariskunta, nainen ja mies,
seisovat hiekkapolulla ja katselevat ylös taivaalle yli lentävää
kurkiparvea ja sen muodostamaa ylhäistä auraa. Pari hiekkatiellä on
kansallissäveltäjämme Jean Sibelius ja hänen vaimonsa Aino talonsa Ainolan
edustalla Timo Koivusalon elokuvassa Sibelius.
Elokuvan
alkutapahtumat saavat katsojan hiljenemään ja tuntemaan olonsa siltä, kuin
olisi kasvanut pienemmäksi. Tapahtumat sykähdyttävät. Autenttinen kuvaus,
oikeasta elämästä, vuodelta 1957 Jean Sibeliuksen hautajaisista herättää
arvokkuutta katsojassa niin, että itselläni teki mieli nousta seisomaan ja
kunnioittaa niin säveltäjämme elämää. Siltä ajalta oleva kuvaus on
mustavalkoista, ja se tuo tietynlaista vanhuuden tuntua elokuvaan. Myös
taitava ja monipuolinen kameran käyttö, eri tavalla eri tilanteissa, toi
vaihtelevan tunnelman katsojalle ja katsojan tulkinnalle.
Sibelius-elokuva etenee historiallisesti aikajärjestyksessä, mutta välillä
hypätään ajassa taaksepäin. Nämä takautumat tuovat elokuvaan erilaisuutta
ja mielekkyyttä. Takaumat saavat katsojan mielenkiinnon iskeytymään
suoraan vasten elokuvaa. Elokuva keskittyy lähinnä nuoren aikuisen ja
vanhan Sibeliuksen tutkimiseen, mutta myös lapsuutta väläytetään hieman.
Sibeliusten elämää kuvataan välillä hyvin raadollisellakin tavalla, juuri
niin kuin se oikeasti olisi voinut olla mahdollista. Lapsen kuolema
lavantautiin oli rankka kokemus koko perheelle ja se onnistuttiin
kuvaamaan koskettavasti.
Elokuvan
päähenkilöiksi nousivat tietysti Jean Sibelius ja vaimonsa Aino, mutta
myös Sibeliuksen aikalaiset, eri alojen taiteilijat Eino Leino,
Järnefeltin veljekset ja Akseli Gallen-Kallela. Sibelius ja kyseiset
aikalaisensa viettivät paljon aikaa yhdessä. He puhuivat maailman
tapahtumista, purkivat tunteitaan, mutta useimmiten ryyppäsivät
yhteisvoimin.
Elokuvaan
oli valittu varsin hyvät näyttelijät. Näyttelijät osasivat näytellä hyvin
roolihenkilöään ja olivat hyvin pitkälle samannäköisiä roolihenkilönsä
kanssa. Erityisesti elokuvan Jean Sibelius oli ulkomuodoltaan
samannäköinen kuin maalaukset ja patsaat oikeasta Sibeliuksesta.
Elokuva
muistuttaa Sibeliusten elämänvaiheiden lisäksi valtakunnallisista ja jopa
joistain maailmalla siihen aikaan tapahtuneista tärkeistä tapahtumista.
Suomi oli Sibeliuksen aikaan Venäjän alainen maa, mutta sillä oli
autonomia. Kuitenkin keisarin syrjäyttäminen Venäjällä sai aikaan sen,
että Suomi nousi varpailleen, ja alkoi mahdollisen itsenäisyyden
tavoittelu.
Sibeliuksen mahdollisesti tunnetuimman teoksen Finlandian esittäminen oli
kielletty tuohon aikaan, sillä se korosti suomalaisuutta liikaa.
Konsertti, jossa Finlandia kiellosta huolimatta esitettiin, nimellä
Fantasia, oli elokuvan mieleen jäänein kohtaus. Finlandia on aina ollut se
kappale, joka jollain kummallisella tavalla on sykähdyttänyt minua, mutta
elokuvassa sen esitys oli erityisen koskettava. Kuoron alkaessa laulaa ”Oi
Suomi katso sinun päiväs koittaa…” kylmät väreet juoksivat pitkin
selkäpiitäni. Laulajien valtava varmuus sai sotilaatkin lähtemään pois
konserttitalosta, siinä jos missä näkyi rehellinen isänmaanrakkaus.
Elokuvassa oli myös symboliikkaa. Yksi symboleista ilmeni Ainon
lähettäessä Juhani Ahon Yksin-kirjan Jeanille. Tämä luki kirjan, mutta
luettuaan heitti kirjan tuleen vannoen kostoa Aholle. Palava kirja työnsi
Jeanin kuitenkin lähemmäs Ainoa, sillä hän ei halunnut menettää
rakkaimpaansa Aholle.
Alussa ja
lopussa esiintyy sama kohtaus, jossa vanhat Sibeliukset seisovat kotinsa
pihalla ja katselevat kurkiauraa. Yksi kurki kuitenkin erkanee muusta
joukosta ja jatkaa matkaansa omille teilleen. Miellän Sibeliuksen tuoksi
kurjeksi. Nuoruudessaan saatuaan mahdollisuuden aloittaa säveltämistä hän
tarttui tilaisuuteen ja päätti jatkaa valitsemallaan tiellä, vaikka miten
kävi. Tämä päättäväisyys, toisaalta jopa itsepäisyys vei Sibeliuksen
pitkälle, Suomen säveltäjistä tärkeimmäksi.