UHANALAISET LAJIT

Suomen uhanalaisista lajeista on tehty useampi tutkimus. Vuosina 1986 ja 1991 valmistuneiden Punaisten kirjojen lisäksi on tehty "Suomen lajien uhanalaisuus 2000" – selvitys, joka eroaa aikaisemmista tutkimuksista käytettyjen uhanalaiskriteereiden vuoksi. Uhanalaiset eläimet jaetaan tiettyihin uhanalaisuusluokkiin, joita ovat hävinneet, erittäin uhanalaiset, vaarantuneet ja silmällä pidettävät, joihin kuuluvat taantuneet, harvinaiset sekä puutteellisesti tunnetut eläimet. Suomen 43 000 eliölajista noin 15 000 on sellaisia, joista on riittävät tiedot uhanalaisuuden arviointia varten. Arvioinnin ulkopuolella on siis yli puolet kaikista lajeista. Uhanalaisista lajeista 44 % elää metsissä, ja metsät ovatkin suurin ensisijainen elinympäristö ennen toisena tulevaa kulttuuriympäristöä, jonka osuus on 21 %. Uhanalaisten lajien määrä onkin kasvanut erityisesti perinneympäristöissä. Uhanalaisuusluokat a) Hävinneet: -lajit joiden uudistuvat populaatiot ovat hävinneet Suomesta ja joita ei etsinnöistä huolimatta ole tavattu enää vuoden 1965 jälkeen. b) Erittäin uhanalaiset: -lajit joiden uudistuvat populaatiot ovat lähitulevaisuudessa vaarassa hävitä Suomesta, jollei uhkatekijöitä poisteta c) Vaarantuneet: -lajit joiden uudistuvien populaatioiden säilyminen Suomessa on epävarmaa ja joista lähitulevaisuudesta tullee erittäin uhanalaisia, jollei uhkatekijöitä poisteta d) Silmällä pidettäviin kuuluvat: Taantuneet: -lajit jotka ovat Suomessa taantuneet suuresti mutta joiden kanta ei ole vielä vaarantunut Harvinaiset: -lajit, jotka biologisten erityispiirteidensä vuoksi esiintyvät Suomessa vain suppealla alueella tai vain harvoissa paikoissa ja joiden kanta on tästä syystä hyvin pieni Puutteellisesti tunnetut: -lajit joiden otaksutaan olevan maassamme häviämisvaarassa tai meiltä jopa hävinneitä, mutta joiden luokkaa ei tietojen puutteellisuuden vuoksi voida määritellä tarkemmin (Ympäristön tila Lapissa 1997:132)   Naali – uhanalainen laji Viime vuosisadalla naali oli vielä varsin yleinen Suomenkin Lapissa, mutta sitten naalista tuli muotiturkis ja laji metsästettiin lähes sukupuuttoon. Se rauhoitettiin vuonna 1940, mutta siitä huolimatta kanta ei ole elpynyt myöskään muissa pohjoismaissa. (Ympäristön tila Lapissa, Lapin ympäristökeskus, www.metsa.fi) Naali esiintyy erittäin harvalukuisena vain Enontekiön, Inarin ja Utsjoen paljakkavyöhykkeillä. Hyvinä vuosina naaleja voi olla "jopa" muutama kymmenen kenties satakin. Vuonna 1985 Maailman Luonnon Säätiön (WWF) Suomen Rahasto perusti työryhmän, joka selvitti naalien nykyistä tilaa ja yritti löytää keinoja käytännön suojelutyöhön. Naalien perusongelmat liittyvät ravinnon saatavuuteen. Naalille maistuu marjat ja kalat jopa makkarat ja kaurapuuro, mutta liharuoka (pikkujyrsijät, poro) etusijalla. Naaleja on yritetty ruokkia myös keinotekoisesti, ensi alkuun tulokset näyttivätkin lupaavilta, mutta sitten tulivat ketut. Kun kettu ja naali kohtaavat on naalin kohtalo sinetöity. Kettu surmaa valkoturkin armotta. Muita naalin uhkia ovat ilmaston muutokset, tunturialueen ravintotilanteen huononeminen, taudit ja geneettistä rappeutuminen. Erityisesti parvo-virus heikentää naaraiden jälkeläistuotantoa. 1990- luvun puolivälissä naalikantamme oli niukempi kuin koskaan. Jos luonnon ravintotarjonta paranee, naalien tilanne saattaa kohentua. Naaleja yritetään pelastaa suojelutoimilla: niiden vähenemisen syitä ja terveydentilaa selvitellään ja pesiä pyritään suojelemaan tarkastamalla tunnetut vanhat pesäpaikat talvella ja kesällä ja paikallisia kettukantoja harventamalla. Naali on äärimmäisen uhanalainen, rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji. (Ympäristön tila Lapissa 1997: www.metsa.fi) Henna , Elina                     Ympäristöasioiden huomioiminen Pellon kunnan laitoksissa ja pellolaisissa yrityksissä   ALKUUN