Ilmastonmuutos tiedotusvälineiden silmin
- portfoliot
Olen lukenut viime viikkojen aikana luontoa koskevia artikkeleita lehdistä ja internetistä. Joka lehdessä oli vähintään kaksi erilaista luontoa koskevaa artikkelia. Erityisesti Venäjän ja Ruotsin suurista metsäpaloista oli monia juttuja, jokainen eri näkökulmasta. Mielestäni on hyvä, että lehdet kertovat lukijoille asiat monesta eri näkökulmasta, jolloin mieleen ei jää pelkästään tapahtumien negatiiviset puolet. Esimerkiksi Pohjolan Sanomien 17.8.2006 ilmestyneessä numerossa oli julkaistu artikkeli, jossa pohdittiin Venäjän metsäpalojen hyötyä monimuotoisuudelle.
Internetistä löysin enimmäkseen ilmastonmuutokseen liittyviä artikkeleita. Suomen luonnonsuojeluliiton kansainvälisten asiain päällikkö Johanna Kojola oli julkaissut artikkelin Aika käy vähiin. Ilmastonmuutos ei kestä enää vapaamatkustajia. Huomasin sen eron lehtien ja Internetin välillä, että Internetissä asiat kerrotaan paljon suorasukaisemmin ja valehtelematta. Ainakin internetin tekstit saivat omat ajatukseni heräämään. Heikki Toivosen julkaisemassa Ympäristö-lehden 5/2005 artikkelissa kerrottiin, kuinka ilmastonmuutos näkyy jo esim. Kanadassa. Hän kehotti suomalaisten ottamaan oppia kanadalaisilta, sillä molemmat valtiot sijaitsevat pohjoisilla leveysasteilla. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi Internetin ja lehtien artikkeleiden luonne ja kertomistapa on niin erilainen.
Eniten kuitenkin medialta odotin jonkinlaista kansalaisten ohjeistamista. Miten jokainen voisi omalla tahollaan auttaa ehkäisemään ilmastonmuutosta ja muita tulevia luonnonkatastrofeja. Yhdessäkään keräämässäni artikkelissa ei ollut minkäänlaisia ohjeita tai neuvoja. Miksi kaikki siis kirjoittavat siitä, mutta ei yritä mitenkään estää sitä? Toivoisin, että asiaan tulisi jonkinlainen muutos, ja näin jokainen voisi tehdä asian eteen jotakin. Tietenkin suuri ilmastonmuutoksen aiheuttaja on valtiot ja niiden teollisuus, mutta jos jokainen maailman ihminen olisi valmis tekemään jonkin pienen teon, niin kyllä sillä olisi vaikutus. Siispä lisää ohjeita ihmisille ja enemmän herättävää tekstiä!
Emilia Kallo
Toimitaan ennen kuin on myöhäistä!
Olen seurannut mediaa nyt parin viikon ajan kiinnittäen huomiota luontoon ja ilmastonmuutosta koskeviin juttuihin. Media kertoo paljon ihmisille luonnosta ja siitä, mitä ilmastonmuutos voi todella merkitä. Lähes jokaisessa sanomalehdessä on ollut jokin juttu luonnosta ja ilmastosta. Ihmiset eivät siis voi sanoa, että heitä ei informoitaisi riittävän hyvin kyseisestä asiasta.
Median perusteella luonto voi hyvin toistaiseksi, mutta tulevaisuus on hyvin epävarma. Taakse jäävä kesä oli hyvänä merkkinä siitä, että ilmasto on todellakin lämpenemään päin. Kesäkuukausien aikana ei juuri ollut sateita ja kesä oli kuiva, sanamukaisesti. Kuivuuden vuoksi metsäpalot ovat lisääntyneet huimaavasti, monella paikkakunnalla rajoitetaan vedenkäyttöä, sähkönhinta nousee jne. Laitoin merkille, että media ei välitä juurikaan positiivisia asioita luonnon tilanteesta. Onko tilanne tosiaan näin huono?
Valitsin monien lehtileikkelein joukosta kaksi lehtileikkelettä, jotka esittelen hieman tarkemmin. Ensimmäinen juttu on julkaistu 24.8.2006 Pohjolan Sanomassa, otsikkona: ”Vesipula uhkaa rikkaitakin maita kulutuksen kasvaessa”. Sen mukaan maailman vesivarat ovat vielä runsaat, mutta niiden käyttö on väärä. Järkevällä käytöllä tilanteen voisi muuttaa. Noin 2,5 miljardia ihmistä kärsii parhaillaan vesipulasta Afrikan ja Aasian maissa, nimenomaan puhtaasta vedestä. Syitä ovat mm. kuivuus ja kehnosti järjestetty vedenjakelu. Juttu kertoo vedenkulutuksen kuusinkertaistuneen vuosisadassa ja sen ennustetaan vieläkin lisääntyvän. Vedenkulutuksen noustessa veden hinta myös kasvaa koko ajan. Suurin vedenkuluttaja on maatalous, joka vie 80 prosenttia käytetystä vedestä. Kuivuus ja vesipula ei ole ainoastaan kehitysmaiden ongelma. Muun muassa kuivuuden ja kiihtyvän haihtumisen syystä tämä alkaa olla myös rikkaiden maiden ongelma. Syihin kuuluu myös ilmastonmuutos. Maailman kuivin manner on tällä hetkellä Australia, jonka sademäärät ovat vähentyneet 15 prosenttia viimeisen reilun kolmenkymmenen vuoden aikana. Jutun lopussa on lueteltu, kuinka paljon vettä kuluu muutamien tuotteiden valmistamiseen raaka-ainetuotanto mukaan lukien. Sen mukaan nahasta valmistettu kenkäpari vie 8 000 litraa vettä, kun taas T-paidan valmistukseenkin menee 4 100 litraa vettä. Tuohon voisi myös vaikuttaa miettimällä, tarvitseeko aina uusia nahkakenkiä, jos entisetkin kävisivät vielä oikein hyvin. Tuohon voisi jokainen vaikuttaa yhdessä pienentämällä kulutusta.
Toinen juttu on julkaistu Pohjolan Sanomassa 30.8.2006, otsikolla ”Tiehallinto tarvitsee lisävaroja pohjavesialueiden suojaukseen”. Tiehallinto ei pysty nykyvaroilla torjumaan olemassa olevia ympäristöhaittoja. Tiehallinnon ympäristöpäällikkö Tuula Säämäsen mukaan 55 pohjavesialuetta pitäisi suojata mahdollisimman pian suolauksen aiheuttamilta haitoilta. Suurin osa alueista sijaitsee Uudellamaalla, Hämeessä ja Vaasan tiepiirissä. Suojausta vaativia pohjavesialueita on vielä 120 kilometrin verran, kun viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen on rakennettu vajaan 150 kilometrin matkalta. Suojaustyöt maksavat noin puoli miljoonaa euroa kilometriltä eli siihen tarvittaisiin paljon rahaa. Tienpidon rahoituksiin on täksi vuodeksi varattu yhteensä 815 miljoonaa euroa, josta kaksi kolmas osaa kuluu perustienpitoon. Liikenneministeriö laittaa tiehallinnolle ympäristötavoitteet, joihin kuuluu mm. pohjavesialueiden suojaus. Tiehallinnon johtajan Aulis Nirosen mukaan tienpidon rahoitus on liian niukkaa, eikä siitä juurikaan riitä ympäristöongelmien ratkaisuun. Tiehallinto on julkistanut Helsingissä vuoteen 2010 ulottuvan ympäristöohjelman, johon kirjattu monia ympäristöhaasteita.
Näiden juttujen lisäksi lehdissä huomasi paljon uutisia myrskyistä, maanjäristyksistä ja maastopaloista. Monet maat, Suomi mukaan lukien yrittävät vaikuttaa luonnon tilaan muun muassa yrittämällä vähentää päästöjä. Kaikkien maiden pitäisi kuitenkin yhdessä osallistua vaikuttamaan ilmastonmuutokseen, vesipulaan ja saasteisiin. Näitä asioita ei saada korjattua, jos kaikki eivät ole hankkeissa mukana. Jokainen ihminen voisi itse miettiä, miten asiaan voisi vaikuttaa. Joukkoliikenteitä voi hyödyntää aina, kun on mahdollista. Suomessa tämä asia on helpompi toteuttaa etelässä kuin pohjoisessa. Pohjoisessa ei kulje kovin useasti linja-autoja ja oman autonkäyttö on sen vuoksi usein välttämätöntä. Kierrätys, lukuun ottamatta paperin keräystä, on lähes mahdotonta monissa pohjoisen kunnissa. Tähän asiaan voisivat kaikki kunnat miettiä vaihtoehtoja.
Pelkkä asioiden mietiskely ja pohdinta ei ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen vaikuta, vaan olisi toimittava ennen kuin se on liian myöhäistä.
Elisa Pelttari
Suomi on kesän aikana muuttunut tavattoman kuivaksi maankolkaksi ja tästä tietenkin kirjoitettiin melkeinpä joka lehdessä. Tästä johtuen myös metsäpalot näyttelivät suurta osaa kahden viikon lehtidraamassa. Onneksi lehtiin mahtuu kasapäin hyviäkin uutisia ja onnistuin bongaamaan muutaman sellaisen sieltä täältä.
Kuivuus siis todellakin karisee lehdissä. Aina ei kuitenkaan tarvitse kertoa sen aiheuttamia haittoja, sillä eräs kuivuudesta kertova artikkeli sai minut hymyilemään ja vastasi aikaisemmin esittämääni kysymykseen. Mietin pari päivää sitten itsekseni kuinka Lapin kauniin ruskan käy syksyllä, jos sateita ei saada. Uutisen mukaan kuivuus luo pohjan loistavalle ruskalle. Ruska on siis turvattu, vaikka uutinen ei annakaan aivan luotettavaa kuvaa asiasta. Tiedot ovat hieman ristiriidassa, vaikka niiden takana onkin erikoistutkija Rovaniemen tutkimusasemalta. Ensimmäinen kappale on jo ahdettu täyteen pieniä ristiriitoja. Ruskan pitäisi superkuivasta kesästä huolimatta olla erinomainen, mutta samalla kerrotaan koivuista, jotka ovat ottaneet pienoisen varaslähdön ja kellastaneet osan lehdistä jo heinäkuussa. Kadotin uutisen puolessa välissä punaisen langan, kun tiedot menivät jokseenkin ristiin ja tyydyin monien muiden tapaan uskomaan otsikkoon. Se kiinnitti positiivisuudellaan huomioni ja epäkohdista huolimatta uutinen rauhoitti mieleni tulevan väriloiston suhteen. Osin varmasti siksi, että halusin niin epätoivoisesti uskoa siihen.
Harvinainen kesä on nostanut otsikoihin myös sadon. Muutama uutinen kertoi ilokseni piristävästi omenasadosta. Se on aikaisempien kesien tavoin kohtalaisen runsas, vaikka kuivuus pienentääkin omenoiden kokoa. Ongelmiakin tietysti on. Satoa tuottavia lajikkeita ei ole testattu ja eteläiset lajit saattaisivat mainiosti menestyä myös pohjoisessa, jolloin sato kaksinkertaistuisi. Painavan sanansa ovat lausuneet muun muassa ihmiset, joilla on omakohtaista kokemusta omenapuiden kasvattamisesta. Kokemukset tuovat aina varmuutta ja se vaikuttaa myös tekstin laatuun ja uutisen uskottavuuteen. Lisäksi, uskomatonta kyllä, omenapuu voi saada alkunsa vaikkapa kaupasta ostetun omenan siemenestä. Omenasadosta voi kuulua lisää myöhemmin syksyllä, kun sato poimitaan talteen.
Vettä ei siis ole saatu koko kesänä ja pohjavesi on todella vähissä. Sain todeta tämän itsekin mökkeillessäni isovanhempieni mökillä. Pienestä pitäen rakastamani kaivo on tänä kesänä kuivunut ja juomavesi on kannettava ensimmäistä kertaa erillisissä kanistereissa. Sain varmuuden pohjaveden ehtymisestä Pohjolan Sanomien uutisesta, jossa Lapista mitatut pohjavesilukemat puhuvat karua kieltään. Rovaniemen kohdalla pohjaveden pinnankorkeuden poikkeama ajankohdan keskiarvosta oli -70 cm. Torniossa poikkeama oli peräti -150 cm. Pohjavesien kuivuminen on tietenkin vakava ongelma, varsinkin talouksille joihin vesi tulee omasta kaivosta. Eikä ongelma rajoitu vain tähän kesään. Ensi keväänä ongelma on jälleen läsnä, sillä talven aikana vesivarat eivät kartu. Näin ollen huolet eivät varmasti poistu hetkessä. Lapissa, missä väestömäärä on pienempi, tilanne kuitenkin helpottuu luultavasti syksyllä, kun syyssateet tulevat eikä haihdunta ole enää niin voimakasta. Pohjavesitutkijoiden lausunnotkaan eivät kuitenkaan anna täysin luotettavaa kuvaa ensi kesän tilanteesta, luontoa kun on paha mennä kovin pitkälle ennustelemaan. Se on ainakin varmaa että kesä 2006 on ollut sademäärältään alhaisin sitten vuoden 1969.
Niin televisiossa kuin lehdissäkin on kyllästymiseen asti juttuja metsäpaloista. Tuhot ovat nousseet tuhansiin hehtaareihin ja sammutustyöt koituvat pelastuslaitoksille kalliiksi. Eniten lehdessä puhutti Bodenin laaja metsäpaloturma, joka on tuhonnut jo noin 1500 hehtaaria metsää. Ilmakameroiden kuvat todistavat tuhojen laajuuden uutislähetyksissä ja lehtien kuvissa palanut metsä on kuin savuava sotatanner. Uutisen mukaan kestää noin 60–80 vuotta ennen kuin metsä palaa ennalleen. Vastuu paloista ei aina kuulu varomattomille retkeilijöille, sillä ratkaiseva kipinä voi syttyä vaikkapa metsäkoneesta lennähtäneestä kipinästä. Paloista on metsänomistajille tietysti vain haittaa, mutta metsän monimuotoisuus pääse palon jälkeen valloilleen. Vihreä kasvillisuus voi alkaa versoa paloalueella jo samana kesänä ja hyönteiset ilmestyvät heti pahimpien savujen hälvettyä.
Luonto on vaarassa myös öljyvahinkojen takia. Pohjolan Sanomat kertoi uutisessaan Filippiinien rannikkoa tuhoavasta jopa 200 kilometrin pituisesta öljylautasta. Filippiinien saaristo on yksi maailman monimuotoisimmista meriympäristöistä ja öljyvuoto on vahingoittanut koralliriuttoja useiden neliökilometrien alueelta. Vastuu onnettomuudesta on monissa tapauksissa vaikea sysätä jonkun yksityisen henkilön niskaan. Uutinen ei kerro miksi öljyä kuljettanut laiva upposi ja syitä on mahdotonta arvailla. Laiva on voinut törmätä yllättävään matalikkoon tai runko on voinut vaurioitua jo telakalla. Öljyvahinkoa ei yleensä voi tarkastella yksipuolisesti, sillä vakavien ongelmien kanssa ei leikitä. Kuvat puhuvat puolestaan ja paljastavat onnettomuuden vakavuuden. Tietysti kuvaaja pyrkii nappaamaan otoksensa mahdollisimman kärsineestä paikasta, mutta vahinko on varmasti suunnaton myös muilla neliömetreillä. Jokainen tällainen uutinen varmasti vetoaa ihmisiin, mutta valitettavasti näitä tapahtuu liian, mikä turruttaa erinomaisesti tunteet. Öljyn peitossa olevat eläimet saavat aikaan enemmän myötätuntoa, jostakin kumman syystä.
Nämä kaksi viikkoa ovat uutisten kannalta siis olleet melko negatiivisia. Kotimaan uutisista löytyi kuitenkin sattumalta uutinen, joka ei ensin tuntunut merkittävältä, mutta myöhemmin kiinnitin siihen huomiota. Sen mukaan ennen uhanalaisena ollut harmaahyljekanta on viime vuosina saanut perheenlisäystä ja niiden lukumäärä kasvaa hitaasti, mutta varmasti. WWF on laskenut Suomen hylkeitä jo vuodesta 1986 lähtien ja kannan nykyinen lukumäärä, 7500, on varma. Uutinen on mukavan positiivinen ja tervetullut vaihtelu kuivuudesta ja tuhosta kertovaan mediatehtävään. Pidemmällä aikavälillä harmaahylkeiden lukumäärä varmasti kasvaa edelleen, sillä niiden pyyntiä säädellään.
Lopuksi huomasin lehdestä myös yhden pääkirjoituksen. Sen otsikko pisti silmään, vaikka uudestaan katsomalla siinä ei ole mitään erikoista. Sen mukaan liikenne – ja viestintäministeriössä valmisteilla olevan tietosuojalain muutoksen myötä halutaan antaa yrityksille tehokkaammat keinot työntekijöiden sähköpostiliikenteen seuraamiseen. Työntekijöiden sähköpostien seuraaminen voi kuitenkin olla lainvastaista, jos epäilyjä ei ole tarpeeksi. Pääkirjoituksen luettuani muistin luonnollisesti jutun suojelupoliisista ja jutuista, joissa kerrottiin tietoa vuotaneen ylimääräisille henkilöille. Lukemani pääkirjoitus ei kuitenkaan iskenyt. En niitä yleensä lue eikä tämä vakuuttanut että minun tarvitsisikaan. Aihe tuntui tavattoman tylsältä ja ehkä vain kuvittelin, mutta kieli oli kamalan vaikeaa. Arkikielestä poikkeavia sanoja kuulee harvoin ja niiden lukeminen yhtäkkiä vaatii totuttelua. Eli ei pääkirjoituksia vähään aikaan vaikka ne ovatkin keskeinen osa lehteä. Muiden uutisten lukeminen sen sijaan varmasti lisääntyy tämän kahden viikon jälkeen.
Laura Laitamaa
Otsikoissa luonnon hätä ja kurjuus
Seurasin tiedotusvälineitä reilun kahden viikon ajan elokuussa. Otsikoihin oli noussut kiitettävästi luonnon hätä ja kurjuus. Kuivuus varasti etusivulta osansa, ja isot kuvat hilseilevän kuivista ja ruskeiksi palaneista pelloista valtasivat lähes viikoksi tilansa bensan hinnalla kauhistelulta. Varsinkin Maatalouden Tulevaisuus –lehti loisti keskittymisellään kuivuuden tuhovoimaan. Viljelijöiden tukiverkko horjuu ja peltojen sato on naurettavan surullinen, näitä aiheita käsiteltiin tusinasta eri näkökulmasta.
Metsäpalot mainostivat itseään viljapeltojakin paremmin. Ne yhdessä muodostuivat viikkojen polttavimmiksi uutisaiheiksi. Uutiset lähettivät vuoroin kuvaa Eurooppaa riepottelevista liekkimeristä ja vuoroin Helsingin keskustasta, joka oli lähes yhtä savuinen kuin ravintolat ennen muinoin.
Kuten koko loppukesänä, kymppiuutisten loppukevennys olisi voitu edelleen korvata Viikon säällä. Säätiedotukset ovat muodostuneet omaksi ironisen viihteen sarjaksi. Tuskaisesti hymyilevä meteorologi Mette koittaa keksiä epätoivoisesti jotain ilosta sanottavaa tulevasta säästä, joka kertauksen vuoksi: ”Ei ole muuttumassa vielä tämänkään viikon aikana”.
Metsäpalojen ja elintarviketuotannon ongelmien lisäksi muistettiin vesiongelma. Kuivuuden nahistamat ihmiset yritettiin kiitettävästi herättää tajuamaan että ”Elämä ilman puhdasta vettä on arkipäivää yli miljardille ihmiselle. (Kirkon ulkomaanavun kampanja.)” Vesi oli yksi aiheista, joiden yhteydessä hetkellisesti muistettiin ihmisten luonnottoman luokittelun pohjasakkana pidettävää ryhmääkin. Kiinassa on menossa pahin kuivuus 50 vuoteen ja Lounais-Etiopiassa tulvista kuolleiden lukumäärä virtaa jo 900 väärällä puolella. Nämä kaksi uutista saivat paikallislehden kuolleista kulmista pienen maininnan. Kolumnistin kertomus ampiaispesän tuhoamisesta vesiletkulla sai reilusti enemmän tilaa.
Itseäni mietitytti eräs Pohjolan Sanomissa 17.8.06 julkaistu artikkeli otsikolla: ”Vesipula uhkaa rikkaitakin maita kulutuksen kasvaessa”. Mikä minua tympäisi; oli se ajatus, että myydään toimintasuunnitelmaa idealla: ”nyt on kyllä tehtävä jotain, tai mekin saatamme joutua vielä kärsimään”. Itse artikkeli oli vähintään lukemisen arvoinen, mutta otsikossa paljastui se raadollisuus, mistä johtuen asiat eivät ikinä tule muuttumaan. Olen erittäin tyytyväinen, jos joudun joskus huomaamaan olevani väärässä tässä asiassa, teoriassahan on aina mahdollista, että muutosta syntyy edes joskus kohti parempaa.
Itse ilmastonmuutoksella ei hehkutettu tiedotusvälineissä. Keskityttiin tuhoihin, ei niinkään syihin. Sinänsä ilmastonmuutos voi olla sen verran pelottava tosiasia, että vielä halutaan erään lukijakirjeen tavoin ajatella että, ”On se [ilmoja] pidellyt ennenkin – -- Se johtuu siitä tosiasiasta, että sijoitumme maapallolla itäisen mantereisen ja läntisen merellisen ilmastotyypin raja-alueelle.” Tässä 16.8.06 Lapin Kansassa julkaistussa lukijoilta osaston kommentissa kerrotaan ennätysilmoista kymmenien vuosien takaa. Jokainen tällaisella kirjoituksella rauhaan tuuditettu ihminen on ongelma. Entä sitten kun totuus ja toivomus eivät enää täsmää?
Yleisenä trendinä tuntuu olevan, että ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofi eivät mahdu samaan lauseeseen. Näkyvimmän poikkeuksen tästä tekee Nälkäpäiväkeräys, jonka erityisteemana on tänä vuonna ilmastonmuutos. Suomen Punaisen Ristin kampanja ei yritäkään hyssytellä vaan latoo karkeita faktoja kera hellyttävien lapsikuvien. Pisteet tälle järjestölle, joka ei ole tullut kuuluisaksi suunnitelmillaan vaan toiminnallaan.
Ilmoja pidellyt ja paljon ehtinyt tapahtua. Toivonkin, että äskettäiset luonnontuhot käydään vielä perusteellisesti läpi lähiaikoina, mieluiten syiden ja tulevaisuuden näkökulmasta.
Ehkä silloin voidaan myös nostaa ilmastonmuutos ja siihen vaikuttamisen mahdollisuus mukaan keskusteluun. Tärkeämpää kuin vuosiluvut kaukana tulevaisuudessa olisi antaa selkeitä keinoja toimia ilmastonmuutosta vastaan. Sitä odotellessa on tyytyminen Nälkäpäiväkeräykseen.
Hanne Puolamaa
Mediatehtävä oli mielenkiintoinen, sillä en ole sen tyypin ihminen, joka lukee lehtiä päivittäin. Tehtävästä teki mielenkiintoisen myös se, että en ollut aivan varma, että pitikö aiheiden liittyä vain ympäristönmuutokseen vai myös luontoon yleensä. Lukiessani lehtiä huomasin kuitenkin sen, että asiaa ympäristönmuutoksesta löytyi niukasti tai ei lainkaan. Luontoon liittyviä aiheita taas oli runsaasti, ellei jopa liian runsaasti. Tämä ilmiö on ihan ymmärrettävä, sillä onhan nyt paras marjastusaika ja metsästyskausikin on aluillaan. Lehdessä olleet otsikot koskettivat pääosin marjasatoa ja sen heikkoutta, tosin asiaa oli myös ruskan komeudesta ja sen alkamisen aikaistumisesta kuluvana vuonna. Eräässäkin tekstissä haastateltiin asiantuntijaa pakkasen ja ruskan yhteydestä. Todettiin, että pakkasilmoilla ruskasta tulee komeampi kuin tasaisissa lämpötiloissa.
Uutisaiheita löytyi myös kasvihuoneilmiöstä, vaikkakin hyvin erikoisessa yhteydessä. Erittäin paljon mielenkiintoa herätti otsikko "tutkimushanke haluaa saada lehmien kaasupäästöt kuriin". Kyseisessä jutussa tutkittiin lehmien metaanipäästöjen määrän ja maidon tuotannon yhteyttä ja näiden mahdollisia vaikutuksia kasvihuoneilmiöön. Todettiin, että lehmät tuottavat maitoa enemmän, jos päästöt vähenevät. Lehmien "pierukaasujen" väheneminen hidastaisi kasvihuoneilmiötä ja näin ollen sen seurauksia. Napajäiden sulaminen on yksi puhutuimmista aiheista, ja tällä kertaa lehti otsikoi jäiden sulamisen mahdollisuuksista meriliikenteen kannalta. Sulaminen aukaisisi reittejä jäämerelle, mutta toisaalta alkuperäiskansat, kuten inuiitit (eskimot; rasistinen ilmaisu inuiiteistä), joutuisivat muuttamaan asuinseuduiltaan jäätiköiltä ja sulautumaan muuhun kansaan.
Luonto kiinnostaa nykyajan ihmisiä, ja jotkut haluaisivat jopa olla mukana sen pelastamisessa. Tosiasiat pitää kuitenkin myöntää; emme voi pysäyttää ilmastonmuutosta, koska se tapahtuu luonnostaankin, mutta voimme ainakin hidastaa jo alkanutta muutosta. Suurin vastuu on loppujen lopuksi yksilötasolla, mutta kuinka moni onkaan valmis ottamaan vastuun, se on jo toinen kysymys.
Osmo-Pekka Kotajärvi
Seurasin mediaa 16. – 29. päivä elokuuta kiinnittäen huomiota erityisesti ilmastonmuutosta koskeviin artikkeleihin. Katsoin televisiota ja luin sanomalehtiä ja yllätyin todella huomatessani, miten moni uutinen liittyi niin läheisesti ilmastonmuutokseen. Luulin, että pelkkää ilmastonmuutosta koskevien kirjoitusten löytäminen olisi vaikeaa, mutta kun jokaisen ympäristöuutisen kohdalla laajensi ajatteluaan hiukan pidemmälle, huomasin melkein jokaisen luonnontapahtuman liittyvän läheisesti ilmaston lämpenemiseen tai ympäristön saastumiseen.
On ollut lämpimin kesä sataan vuoteen Suomessa, ja vaikka kalenterin mukaan kohta siirrytäänkin jo syyskuun puolelle, elohopea tuntuu jumiutuneen kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Kesäiset säät eivät minua haittaa; kyllähän pakkasissa ehtii hytistä sitten talvella. Toisaalta pitkittyneessä ja helteisessä kesässä on monta muuta varjopuolta. Koko loppukesän on lehdistä saanut lukea, kuinka metsäpalot ovat tuhonneet rutikuivaa metsää niin Koillis-Ruotsissa, Venäjällä kuin Kemijärvelläkin, jolloin tulee pakostakin ajatelleeksi ilmastonmuutoksen osuutta sateettomaan säähän. Ennätyskuiva kesä on pudottanut myös pohjavedet hälyttävän alhaalle, joten kevättalvella Suomea voi vaivata vesipula. Kuivuuden aiheuttamat ongelmat eivät kuitenkaan jää vielä tähän. Veden puute näkyy myös sähkön hinnan nousuna ja vilja-, marja- ja sienisadon rajuina pienentymisinä. Helteisen kesän aiheuttama tuho on siis paljon suurempi kuin siitä saavutettu hyöty. Jos jotain positiivista lämpimistä säistä on ollut, niin ainakaan sääskiä ei ole näkynyt miltei koko kesänä.
Vaikka ilmaston lämpenemisen tuomat muutokset voivat tuntua suurilta täällä Suomessa, kehitysmaiden tulevaisuus näyttää vieläkin uhkaavammalta. Tuntuu kuin kohtalon ivalta, että köyhimmät maat, jotka eivät ole juurikaan vaikuttaneet kasvihuoneilmiön syntyyn, kärsivät sen seurauksista eniten. Ilmaislehti Yhteishyvän Nälkäpäivä 2006 –liitteestä käy ilmi, kuinka ilmastonmuutoksen tuoma sään ääri-ilmiöiden, kuten kuivuuden ja tulvien, voimistuminen koskettaa rajuimmin ennestäänkin surkeissa oloissa eläviä kehitysmaiden ihmisiä.
Nyt jos koskaan ihmisten tulee herätä todellisuuteen ja kohdata tekojemme seuraukset silmästä silmään. Enää pelkkä pohdiskelu ei riitä, on tekojen aika. Mahdollisuudet pelastaa maapallo ilmastonmuutokselta on, mutta se vaatii valtioiden, kansalaisjärjestöjen, hallitusten ja ennen kaikkea ihmisten välistä yhteistyötä.
Kaisa Laitamaa 2a
Mediassa on tullut viime aikoina paljon esille erikoisen kuiva kesä. Kuivuus on näkynyt monessa asiassa, metsäpaloista porojen kuntoon. Tietysti ihmiset ovat myös nauttineet lämpimästä kesästä, mutta tuntuu, että enemmän siitä on ollut haittaa kuin hyötyä.
Metsäpalot ovat olleet yksi näistä kuivan kesän ongelmista. Yhtenä esimerkkinä on Bodenin suuri metsäpalo, josta kerrottiin mediassa melkein päivittäin. Pohjolan Sanomat julkaisi artikkelin tästä aiheesta. Artikkelista tuli ilmi että palo on ollut kaikkien aikojan suurimpia, ainakin Ruotsissa. Melkein tuhat hehtaaria yksityismetsää oli tuhoutunut. Mielestäni artikkelissa kerrottiin hyvin palosta. Positiivista siinä oli myös se, että ei kerrottu ainoastaan palon kulusta, vaan myös siitä miten sen alueen ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan tai muuten kärsineet tulipalosta. Tietysti Pohjolan Sanomat olivat ottaneet jutussa huomioon myös Suomen osan tulipalossa. Artikkelissa kerrottiin todella ylpeästi, kuinka Tornion palokunta oli mukana sammuttamassa paloa. Tulipaloja on nyt ollut melko runsaasti ja jokaisen täytyisi olla varovainen jos sytyttää nuotion metsään, sillä vesisateet ovat olleet todella harvassa tänä kesänä.
Ennätyskuiva kesä on pudottanut myös pohjavedet ennätyksellisen alhaalle Lapissa. Mediasta kuitenkin sai sellaisen kuvan, ettei siitä olisi isommalti haittaa ainakaan asukkaille. Vettä ei olisi tarpeen säästellä. Kuitenkin varoiteltiin siitä, että pahin tilanne olisi tulossa vasta ensi keväänä. Siitä ei kuitenkaan kerrottu sen enempää. Jutusta sai sellaisen kuvan, ettei mitään olisi tehtävissä, asia vain on näin. Artikkeli tuntui kuitenkin todenmukaiselta, koska siinä viitattiin Ilmatieteen laitoksen tilastoihin.
Yksi mielenkiintoinen artikkeli Pohjolan Sanomissa pisti silmääni. Kuvatekstinä oli, että poroja on nyt tiellä tavallista enemmän, kun kuivuus on vienyt ravinnon jängiltä ja metsistä. Siinäkin artikkelissa tuli hyvin esille kesän kuivuus. Ajattelin jutun olevan sellainen, mikä kertoisi enemmän siitä miksi niin on tapahtunut. Artikkeli kuitenkin kertoi melkein ainoastaan tilastotietoja poron ruokavaliosta. Mielestäni kuvaotsikko ei liittynyt kovin hyvin tekstiin. Artikkeli kertoi asioita hyvin pintapuolisesti, eikä syventynyt lainkaan asiaan.
Mediassa on ollut viime aikoina paljon esillä ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat ongelmat. Vaikka ilmaston lämpeneminen ei olisikaan ajankohtainen meidän aikanamme, jokainen voisi silti vaikuttaa siihen. Tavoitteena olisi vähentää päästöjä ja elää saastuttamatta. Media ei kuitenkaan kerro tarpeeksi hyvin, mitä yksi ihminen voisi tehdä asian parantamiseksi. Ainakin itselleni se on jäänyt epäselväksi, vaikka ilmaston lämpenemisestä puhutaankin paljon.
Eerika Siivola
Parannetaan maailmaa!
