Oppilaskunnan hallitus valittiin vaaleilla heti syyslukukauden alussa.
Äänestysprosentiksi muodostui 75
ja uuden hallituksen kokoonpanoksi muodostui
Vanha Jussi, puheenjohtaja
Kuusijärvi Juho, varapuheenjohtaja
Kauvosaari Elina,
sihteeri
Saukkoriipi Ida-Sofia, rahastonhoitaja
Väntönen Saanatuuli, oppikirjavastaava
Filppa Ville, jäsen
Karjalainen Emilia, jäsen
Koskenniemi Jenni, jäsen
Toimintaa:
Oppilaskunta osallistui taksvärkkiin
lahjoittamalla keräystuoton Unicefin Stop aids-kampanjalle. Syksyn
kuluessa vieraanamme piipahti Lukiolaisten liiton edustajia Rovaniemeltä
tuomassa mm. vinkkejä toiminnan tehostamiseksi. Koko lukuvuoden
suurimmat projektimme olivat joulukuiset pikkujoulut karaoken ja
saunomisen merkeissä Ritavaaran leirikeskuksessa sekä elokuva-aiheinen
teemapäivä perjantaina 11.12. Molemmat tapahtumat onnistuivat hyvin,
piristivät arjen aherrustamme ja olivat omalta osaltaan lisäämässä
yhteishenkeä. Niiden järjestelyt veivät sen verran paljon aikaa ja
energiaa, että kevätpuolella keskityttiin pitkälti normaaliin
koulutyöhön!
Oppilaskunnan omien tilojen viihtyvyyttä pyrittiin lisäämään mm.
hankkimalla uusi Guitar Hero-peli ja suunnittelemalla uusia
sisustusratkaisuja tulevalle lukuvuodelle. Kahviautomaatti jatkoi omaa
virkistystyö-tänsä sekä ansaitsi tuloja toiminnallemme. Päätimme jatkaa
edelleen hyvin sujunutta yhteistyötämme Lukiolaisten kirjakaupan kanssa
sekä sanomalehden tilausta. Avustimme taloudellisesti abikonvan ja
vanhojen tanssien järjestelyjä. Oppilaskunta otti myös kantaa
kaavailuihin uusista poissaolosäännöistä, koeviikkojärjestelyistä sekä
esitti pitkin lukuvuotta omia näkemyksiään lukion kehittämiseen. Uusista
ylioppilaista yhteishenkeä luovana oppilaana hallitus halusi palkita 50
euron stipendillä Kaisa Enbuskan.
Oppilaskunnan
hallituksen järjestämä teemapäivä 11.12.2009 (
Elokuva)
Oppilaskunnan hallitus 2008-2009:
Mäkikyrö Erika (pj), Sirkkala Anni (vpj),
Mäkikyrö Annimaria (siht), Karjalainen Emilia (rahastonhoitaja, Kauvosaari
Elina (oppikirjavastaava),
Lassila Matti, Filppa Kalle, Muotka Johanna (Partala Santeri 20.10.2008
asti)
Toimintaa:
Saapuneiden
oppikirjojen jakaminen elokuussa.
Taksvärkki
7.9.2008
Lukiolaisten Liiton edustajaa Rovaniemen lyseosta.
Pikkujoulut Ritavalkean leirikeskuksessa.
Syyslukukauden päätteeksi hallitus esitti " upeaa korkeakulttuurista
näyttämötaidetta" ja järjesti leikkimielisen kilpailun Vuoden Muori ja
Pukki. Opppilaskunta äänesti Vuoden Muoriksi Leena Lassila-Rovan ja Vuoden
Pukiksi Ali Saukkoriipin. Jokaisella opiskelijalla olilupa antaa rajaton
määrä ääniä.
Tilattiin Lapin Kansa tiedonjanoisille lukiolaisille.
Talven aikana hankitut
biljardipöytä ja kahviautomaatti tuovat viihtyisyyttä lukiolaisten
vapaatunteihin. Oppilaskunta hankki myös Xboxin ja Guitar Heron
oppilaskunnan tiloihin keväällä 2009.
Vuoden 08-09 hallitus
jättää seuraajilleenkin jotain tehtävää:
- vielä
ollaan vailla tilavampia käytäviä...
-
epäkäytännölliset naulakot pitäisi poistaa...
-
haikaillaan vanhan lukion aulan pitkiä penkkejä ja pöytiä ( jotka
nykyään ovat yläasteen puolella)
Oppilaskunnan hallitus 2007-2008
Väntönen Inkamaari, Olkoniemi Mikko, Muotka
Johanna, Jokiharju Jari, Romakkaniemi Iivari,
Enbuska Kaisa, Pantsar Taneli, Saukkoriipi Tatu
Oppilaskunnan hallitus 2006-2007
Hietanen Janica, Koivuranta Eveliina,
Saukkoriipi Anna,
Koskela Laura, Melaluoto
Sara, Konttajärvi Sauli, Sirkkala Saana, Väntönen Inkamaari
Toimintaa:
Saapuneiden
oppikirjojen jakaminen elokuussa.
Taksvärkki
15.9.2006 lastenklinikoiden hyväksi.
Nälkäpäiväkeräys 22.9.2006
Oppilaskunnan hallitus
järjesti liikuntailtapäivän toisen jakson alussa 10.10.2006
Oppilaskunta esitti joulunäytelmän Joulupukin aivotärähdys 22.12.2006
|