Opiskelun käytänteet Pellon lukiossa

 

Pellon lukio toimii 5-jaksojärjestelmässä. Opiskelijan tulee suorittaa lukion oppimäärä 3 vuoden aikana. Lupa neljän vuoden opintosuunnitelman noudattamiseen on anottava kirjallisesti sivistyslautakunnalta. Lukion suorittamisen maksimiajaksi muodostuu siten 20 jaksoa.

Opiskelija suorittaa opintonsa oppitunneille osallistuen tai koulun sallimissa puitteissa itsenäisesti opiskellen tai muissa oppilaitoksissa koulun ennakkoon hyväksymiä kursseja suorittaen. Opiskelijalla tulee olla vähintään neljä kurssia opiskeluohjelmassaan yhden jakson aikana, kahden ensimmäisen lukuvuoden aikana  noin 30 kurssia vuodessa, kolmantena lukuvuonna noin 15 kurssia.
 

1. OPISKELUN ALOITTAMINEN

Opiskelu tulee pääsääntöisesti aloittaa lukuvuoden alussa. Anomuksesta rehtori voi antaa luvan opiskelun aloittamiseen myös muulloin. Opiskelijan edellytetään opiskelevan yhtäjaksoisesti. Erityisestä syystä rehtori voi antaa opiskelijalle luvan opiskelun keskeytykseen enintään viiden (5) jakson ajaksi. Keskeytyslupa haetaan aina kirjallisesti.

2. OPISKELUN LOPETTAMINEN

Opiskelijan, joka aikoo erota koulusta kesken opintojaan tulee tehdä kirjallinen eroilmoitus koululle saadakseen erotodistuksen.
 

3. POISSAOLOT

 1. Oppitunneilta poissaolo
 
a) Etukäteen tiedossa oleviin poissaoloihin on aina anottava lupa. Lupaa anotaan seuraavasti:
• oppitunti = ko. opettaja
• 1-2 päivää = ryhmänohjaaja
• yli 2 päivää = rehtori
Ryhmänohjaajalta ja rehtorilta anottava vapaa on tehtävä kirjallisesti Poissaoloanomus-lomakkeella. Alle 18-vuotiaan anomuksen allekirjoittaa huoltaja. Lupa-anomus voidaan evätä, jos opiskelijalle on kertynyt runsaasti poissaoloja tai hän on saman lukuvuoden aikana saanut vapaata samasta syystä. Suosituksena on, että lomamatkat ja ostosreissut tehdään koulun loma-aikoina ja vapaapäivinä. Samoin kampaamoajat, ajotunnit yms. tulisi järjestää vapaatunneille. Opiskelija näyttää luvan opettajille etukäteen ja ottaa itse tehtävät selville.

b) Mikäli oppilaalla on joltakin kurssilta ei-välttämättömiä poissaoloja 4 tuntia tai enemmän, kurssin suorittaminen keskeytyy. Kurssiarvosanaksi merkitään K, eikä opiskelija saa osallistua kurssikokeeseen eikä uusintakokeeseen. Kurssi on käytävä uudelleen sitten, kun se on seuraavan kerran kurssitarjottimella. Tässä tapauksessa opiskelija neuvottelee kurssin suorittamisesta opettajan kanssa.

Seuraavat poissaolot luetaan välttämättömiksi :
• sairaudet ja sairauden hoitoon liittyvät poissaolot (mm. LKS, hammaslääkäri)
• KLL:n urheilukisat ja mestaruustason urheilukilpailut
• oppilaskunnan hallituksen kokoukset
• B-ajokortin suorittamiseen kuuluvat kaupunkiajo, teoriakoe ja ajokoe
• pääsykokeet
• rehtorin myöntämä yli kahden päivän vapaa (erillisen päätöksen mukaan)

Seuraavia poissaoloja ei lueta välttämättömiksi:
• ajotunnit (max 1 t / kurssi)
• ryhmänohjaajan myöntämä alle kahden päivän vapaa
• opettajan myöntämä vapaa oppitunnilta
• muut poissaolot

c) Opiskelija selvittää poissaolon niille opettajille, joiden tunneilta hän on ollut poissa. Jos opiskelijalla on selvittämättömiä poissaoloja, hän ei saa osallistua kurssikokeeseen.

d) Poissaolot merkitään Koulupäivyrin keskiaukeamalla olevaan Poissaolot-listaan. Kukin opettaja kuittaa nimikirjaimillaan poissaolon.

2. Poissaoloselvityksen allekirjoitus:
a) sairauspoissaolot :  isä / äiti / muu huoltaja / kouluterveydenhoitaja / lääkäri / muu terveydenhuollon henkilö
b) muut poissaolot:  alle 18-vuotias:  huoltaja;      18 v. täyttänyt:  itse


3. Poissaoloseuranta:
Ryhmänohjaaja puuttuu liiallisiin poissaoloihin varhaisessa vaiheessa. Tarvittaessa pidetään oppilashuoltopalaveri, jossa opiskelijan lisäksi ovat läsnä ainakin ryhmänohjaaja, opo ja rehtori. Sen jälkeen toimitaan tilanteen mukaan

4. Koepäivän poissaolot:

a) sairauspoissaolot:
• Opiskelijan tulee ilmoittaa sairastumisesta opettajalle tai kansliaan mieluiten edellisenä päivänä, viimeistään koepäivän aamuna.
• Opiskelijan on pyydettävä sairaustodistus kouluterveydenhoitajalta tai lääkäriltä (myös alle 18-vuotiaan opiskelijan). Hänen pitää näyttää tämä todistus opettajalle mahdollisimman pian.
b) muut poissaolot:
• Opiskelija saa osallistua kokeeseen vain yhden kerran.
 

4. KURSSIEN SUORITTAMINEN

Kurssi suoritetaan joko osallistumalla kurssin opetukseen tai opiskelemalla kurssi itsenäisesti ja suorittamalla sitä koskevan kokeen tai antamalla opettajan määräämän näytön. Kurssista voi suorittaa myös osan itsenäisellä työllä tai tenttimällä.

Kurssin tai sen osan itsenäistä suorittamista anotaan aina erityisellä lomakkeella ja sen hyväksyy kyseisen kurssin opettaja. Opettaja antaa opiskelijalle ohjeet ja mahdolliset lisätehtävät itsenäistä suorittamista varten.

Lukiokurssin voi korvata hyväksyttävällä suorituksella toisessa oppilaitoksessa, mikäli kyseinen kurssi on Pellon lukion opetussuunnitelman mukainen. Suoritukseen on aina ennakkoon hankittava rehtorilta lupa.

Opiskelijalla on aina oikeus osallistua uudelleen hylätyn kurssin opetukseen.
Hyväksytyn kurssin (arvosana 5-10) opetukseen opiskelija saa osallistua uudelleen neuvoteltuaan ao. opettajan kanssa.

Jos opiskelija saa uusintakokeesta hylätyn (4), hänen on kuunneltava kurssi uudelleen.

Erityisestä syystä opiskelija voi saada vapautuksen pakollisen aineen tai sen osan suorittamisesta esimerkiksi lääkärin todistuksen perusteella. Vapautuksen myöntää rehtori kirjallisesta anomuksesta. 

Mikäli opiskelija on runsaasti poissa opetuksesta ilman hyväksyttävää syytä oppilas jätetään arvostelematta. Katso edellinen kohta (poissaolot).

5.  UUSINTA- JA SUORITUSKOKEET

Lukuvuoden aikana järjestetään viisi uusintakoe- ja kaksi suorituskoetilaisuutta. Uusintakokeen voi suorittaa vain kerran heti jakson jälkeen tai seuraavan jakson jälkeisenä uusintakoepäivänä.
Uusintakokeessa voi suorittaa hylätyn kurssin tai sairauden vuoksi suorittamatta jääneen kokeen.
Suorituskokeessa voi korottaa hyväksyttyjen kurssien arvosanoja.
Hyväksytyn kurssin suorituskokeeseen voi kunkin kurssin osalta osallistua yhden kerran lukion aikana ja parempi numero jää voimaan.

Uusintakokeeseen on aina ilmoittauduttava kirjallisesti vähintään kaksi (2) päivää ennen kuulustelua,
suorituskokeeseen vähintään neljä (4) päivää ennen kuulustelua.


Jos ilmoittautunut jää ilman pätevää syytä pois em. kokeesta, katsotaan ilmoittautuminen suorituskerraksi.
Ilmoittautumista ei lueta suoritukseksi, jos oppilas osoittaa luotettavasti (esim. terveydenhoitajan todistus) hyväksyttävän syyn poisjäännilleen tai peruu ilmoittautumisensa ao. opettajalle viimeistään yksi (1) vuorokautta ennen koetta.

Hylätyn (4) kurssiarvosanan saaneella on oikeus osallistua ko. kurssin uusintakuulusteluun kerran ilman uusintaopiskeluvelvollisuutta. Lukion oppimäärän suorittanut, alustavan päättöarvosanan saanut opiskelija ei saa enää osallistua yksittäisen hyväksytyn kurssin suorituskokeeseen.

Jos kurssiin kuuluu kirjallisia töitä, ne on palautettava koepäivään mennessä. Osasuoritukset vanhenevat tämän jälkeen.

6.  LUKIODIPLOMI

Pellon lukiossa voi suorittaa draaman ja teatterin (ÄI14) sekä kuvataiteen (KU6) lukiodiplomin.

7. ETÄOPETUS

Opiskelijan on hankittava oman koulun rehtorilta lupa suorittaa muiden koulujen tarjoamia verkkokursseja.

 

8.  KURSSISUORITUSTEN ARVIOINTI

Opiskelijan opiskelema kurssi arvioidaan sen päätyttyä. Kunkin kurssin arviointiperusteet on selvitettävä opiskelijalle kurssin alussa. Kurssin arvostelun tulee perustua kirjalliseen kokeeseen, opiskelijan jatkuvaan  näyttöön ja opiskelijan omien tuotosten arviointiin.
Myös opiskelijan oma itsearviointi voidaan ottaa huomioon.

Pakolliset ja valtakunnalliset syventävät kurssit arvioidaan lukioasetuksen määrittelemin numeroin:             

 4   hylätty
5 välttävä
6 kohtalainen
7 tyydyttävä
8 hyvä
 9    kiitettävä
10 erinomainen  

Koulukohtaisten syventävien ja soveltavien kurssien arviointitapoja voivat olla numeroarviointi, suoritusmerkintä (S=suoritettu, H=hylätty) tai sanallinen arviointi.
Kirjallisesti annettu sanallinen arviointi ja suullisesti arviointikeskustelussa annettu palaute voivat myös täydentää ja täsmentää numeroarvosanaa. Tapa, jolla kukin kurssi arvostellaan, määritellään kunkin oppiaineen/kurssin kohdalla.

Itsenäisesti opiskellusta kurssista edellytetään hyväksytty arvosana.
Arviointitapa noudattaa tässä luvussa mainittuja periaatteita.

Diagnosoidut vammat tai niihin rinnastettavat vaikeudet, maahanmuuttajien kielelliset vaikeudet sekä muut syyt, jotka vaikeuttavat osaamisen osoittamista, otetaan huomioon siten, että opiskelijalla on mahdollisuus erityisjärjestelyihin.
Kyseiset vaikeudet voidaan ottaa huomioon määrättäessä opiskelijan kurssiarvosanaa.

Mikäli opiskelija saa saman oppiaineen kahdessa peräkkäin suorittamassaan pakollisessa kurssissa hylätyn arvosanan (4), hän ei saa ilmoittautua kyseisen oppiaineen ylioppilaskokeeseen. Tämä ei rajoita etenemistä oppiaineen muilla kursseilla.

Mikäli opiskelija suorittaa lukion oppimäärään kuuluvan kurssin jossakin muussa oppilaitoksessa, hänen on pyydettävä ennakkoon Pellon lukion rehtorilta päätös suoritettavien opintojen hyväksymisestä lukio-opinnoiksi.
Kurssi arvostellaan ko. oppilaitoksessa. Oma koulu voi tarvittaessa edellyttää lisäsuorituksia. Jos kyseessä on lukion opetussuunnitelmassa numeroin arvioitava kurssi, sen arvosana muutetaan lukion arvosana-asteikolle seuraavan vastaavuusasteikon mukaisesti:

asteikko 1-5

lukioasteikko

asteikko 1-3

1 (tyydyttävä)

2 (tyydyttävä)

3 (hyvä)

4 (hyvä)

5 (kiitettävä)

5 (välttävä)

6 (kohtalainen)

7 (tyydyttävä)

8 (hyvä)

9 (kiitettävä),
10 (erinomainen)

1

1

2

2

3

 

9.  OPPIAINEEN OPPIMÄÄRÄN ARVIOINTI

Lukion oppiaineiden oppimäärän loppuarvionti suoritetaan, kun opiskelija on suorittanut opinto-ohjelmaansa kuuluvat oppiaineen kurssit. Päättöarvioinnista päättävät rehtori ja opiskelijan opettajat yhdessä.

Lukion oppimäärän arvosana määräytyy opiskelijan opiskelemien pakollisten ja valtakunnallisten syventävien kurssien kurssiarvosanojen aritmeettisen keskiarvon mukaan kokonaisluvuksi pyöristettynä. Mainituista opinnoista opiskelijalla saa olla hylättyjä kurssiarvosanoja enintään seuraavasti:

pakollisia ja valtak. syventäviä yht.

hylättyjä voi olla enintään

1-2 kurssia   0
3-5 kurssia    1
6-8 kurssia  2
9 kurssia tai enemmän 3

Oppiaineen oppimäärässä ovat mukana kaikki opiskelijan arvioidut pakolliset ja valtakunnalliset syventävät kurssit, mitään näistä ei voi poistaa jälkikäteen.

Nuorille tarkoitetussa lukio-opetuksessa numeroarvosanoin arvioidaan  kaikki pakolliset oppiaineet sekä valinnaiset kielet

-opinto-ohjauksesta ja tietotekniikasta annetaan suoritusmerkintä

Mikäli opiskelija pyytää, hän on oikeutettu saamaan suoritusmerkinnän
- liikunnasta ja sellaisista oppiaineista, joissa opiskelija on suorittanut yhden kurssin
-
valinnaisissa vieraissa kielissä, jos opiskelija on suorittanut korkeintaan kaksi kurssia

    10.LUKION OPPIMÄÄRÄN SUORITTAMINEN

Opiskelija on suorittanut lukion oppimäärän, kun hän on suorittanut edellä määritellyllä tavalla hyväksytysti kaikkien pakollisten oppiaineiden sekä hänen opinto-ohjelmaansa kuuluvien valinnaisten aineiden oppimäärät ja kun lukion vähimmäiskurssimäärä 75 kurssia täyttyy.

Koulukohtaisista syventävistä ja soveltavista kursseista luetaan mukaan lukion oppimäärään vain opiskelijan hyväksytysti suorittamat kurssit.
 

     11.  LOPPUKUULUSTELU

Ennen päättötodistuksen antamista opiskelijalla on oikeus osallistua oppiaineen loppukuulusteluun. Kuulustelu käsittää opiskelijan opinto-ohjelmaan kuuluneen oppimäärän. Kuulustelu arvostellaan numeroin 4-10.

Mikäli opiskelija osoittaa tässä kuulustelussa selvästi suurempaa kypsyyttä ja aineen hallinnan tasoa, kuin mitä kurssien mukaan määräytyvä arvosana edellyttää, annetaan opiskelijan arvosanaksi kuulustelun arvosana.
Loppukuulusteluun voi osallistua kussakin oppiaineessa vain kerran.

Loppuarvosana on mahdollista korottaa myös koulukohtaisten syventävien ja soveltavien kurssien pohjalta saadulla lisänäytöllä tai opiskelijan loppuarvioinnista päättävien harkinnalla, mikäli opiskelijan tiedot ja taidot ovat oppiaineen päättövaiheessa keskiarvon perusteella annettavaa arvosanaa paremmat.

Opiskelija, joka ei ole tullut hyväksytyksi jossakin oppiaineessa
    - voi näyttää osaamisensa loppukuulustelussa tai
    -  tenttimällä jonkin yksittäisen kurssin opettajan antamien ohjeiden mukaisesti

      12.  TODISTUKSET

Opiskelija saa jokaisen jakson jälkeen jaksotodistuksen, jossa näkyy hänen siihenastiset suorituksensa.
Jaksotodistukseen vaaditaan huoltajan allekirjoitus 1.vuoden opiskelijoilta.
Ryhmänohjaajat seuraavat valvontaryhmänsä opintojen edistymistä jaksotodistusten avulla.

Opiskelija saa lukion päättötodistuksen, kun hän on suorittanut lukion oppimäärän.
Päättötodistukseen merkitään arvosanan lisäksi suoritettujen kurssien määrä.
Lukion koko oppimäärän suorittamisesta ei anneta yhtä yhteistä keskiarvoa, vaan päättötodistukseen merkitään
kokonaiskurssimäärä.

Lukion suorittanut opiskelija saa ylioppilastutkintotodistuksen, kun hän on suorittanut hyväksyttävästi ylioppilastutkinnon.
Ylioppilastutkintotodistuksen antaa Ylioppilastutkintolautakunta.
Ylioppilastodistuksen edellytyksenä on lukion päättötodistuksen saaminen.

Opiskelijalle, joka eroaa lukiosta ennen lukion koko oppimäärän suorittamista, annetaan erotodistus.

Opiskelijalle, joka on suorittanut yhden tai useamman lukion oppiaineen oppimäärän, annetaan todistus oppimäärän suorittamisesta.