|
|
Pellon lukion opetussuunnitelma
|
|
|
|
5.17 MUSIIKKI
Lukion musiikinopetus
perustuu ajatukselle, että musiikki on merkittävä osa ihmisen kulttuuria. Musiikinopetus tähtää
siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa ja syventää sitä. Omakohtainen
musiikkisuhde vahvistaa itsetuntemusta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä
tukee itsetuntoa. Opiskelija oppii ymmärtämään musiikin monenlaisia
ilmenemismuotoja ja merkityksiä. Tehtävänä on tarjota elämyksiä, taitoja ja
tietoja, jotka lisäävät opiskelijan musiikillista sivistystä ja rohkaisevat
häntä elinikäiseen musiikin harrastamiseen. Musiikinopetuksessa on
keskeistä opiskelijan oma ilmaisu, luovuus, vuorovaikutustaidot ja myönteiset
kokemukset. Musiikillinen osaaminen, ajattelu ja kyky oman toiminnan
arviointiin kehittyvät vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Yhdessä musisoiminen
on ainutlaatuistaryhmätoimintaa, joka vahvistaa
sosiaalisia ja kommunikaatiotaitoja. Musiikin tuottaminen – laulaminen,
soittaminen ja musiikillinen keksintä – ja kuunteleminen ovat opetuksen
keskeisiä sisältöjä. Oppisisältöjen valinnassa otetaan huomioon
opiskelijoiden erilainen suuntautuminen ja lähtötaso. Musiikin kursseilla
pyritään tarjoamaan jokaiselle mielekkäitä musiikillisia tehtäviä. Taideaineena musiikin
tulee tukea ja luoda koulun kulttuuritoimintaa. Se on tärkeä osa koulun juhlia
ja muita tapahtumia. Musiikinopiskelu syventää oman ja muiden kulttuurien
tuntemusta. Se auttaa arvostamaan kulttuurien monimuotoisuutta ja ymmärtämään
kulttuurien- ja taiteidenvälistä vuorovaikutusta. Opiskelija saa valmiuksia
taiteelliseen työskentelyyn, aktiiviseen kulttuurivaikuttamiseen, teknologian
hyödyntämiseen musiikin alalla ja median tarjonnan kriittiseen tarkasteluun. Opetuksen tavoitteet Musiikinopetuksen
tavoitteena on, että opiskelija ·
tiedostaa oman
suhteensa musiikkiin ja kykenee arvioimaan sitä sekä oppii arvostamaan erilaisia
käsityksiä musiikista ·
oppii ilmaisemaan
itseään musiikillisesti, laulaen ja soittaen ·
kehittää taitoaan
kuunnella musiikkia ja tulkita kuulemaansa, myös musisoidessaan ·
syventää tietojaan
musiikin eri tyyleistä, lajeista ja historiasta ·
tunnistaa oman
kulttuuri-identiteettinsä sekä oppii ymmärtämään musiikkikulttuurien monimuotoisuutta ja toimimaan
kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa ·
oppii ymmärtämään
musiikin ja äänen merkitystä mediassa ·
osaa toimia
vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmän
kanssa ·
osaa asettaa
musiikinopiskelulleen tavoitteita ja arvioida niiden toteutumista Arviointi Musiikinopetus tarjoaa
samanaikaisesti useita tapoja kehittää opiskelijoiden musikaalisuutta ja musiikillista
osaamista. Kukin opiskelija syventää musiikillisia valmiuksiaan sekä
itsenäisesti että yhdessä ryhmän kanssa. Nämä musiikinopiskelun
erityispiirteet edellyttävät jatkuvaa ja monipuolista arviointia, jolla suunnataan
ja tarkennetaan oppimisprosessin kulkua. Arviointi tukee myönteisesti
opiskelijan musiikillista edistymistä ja hänen musiikkisuhteensa
syventymistä. Luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva
arviointi kohdistuu koko musiikinopiskelun prosessiin ja opiskelulle
asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon
opiskelijan lähtötaso sekä se, että opiskelijan osaaminen voi ilmetä millä
tahansa musiikin osa-alueella. Opiskelijan itsearviointi
on olennainen osa arviointia. Musiikissa arvioidaan opiskelijan musiikillista
toimintaa koulussa, ei hänen musikaalisuuttaan. (Lukion opetussuunnitelman
perusteet 2003) PAKOLLISET KURSSIT 1.
Musiikki ja minä (MU1) Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija löytää oman tapansa toimia musiikin alueella. Hän pohtii oman
musiikkisuhteensa kautta musiikin merkitystä ihmiselle ja ihmisten väliselle
vuorovaikutukselle. Hän tutkii omia
mahdollisuuksiaan musiikin tekijänä ja tulkitsijana, kuuntelijana sekä
kulttuuripalvelujen käyttäjänä. Kurssilla tutustutaan opiskelijoiden omaan ja
muuhun paikalliseen
musiikkitoimintaan. Opiskelija kehittää
äänenkäyttöään ja soittotaitoaan musiikillisen ilmaisun välineenä. Kurssilla syvennetään
musiikin peruskäsitteiden tuntemusta käytännön musisoinnin avulla. Opiskelija oppii
tarkkailemaan ääniympäristöään ja perehtyy kuulonhuoltoon. 2.
Moniääninen Suomi (MU2) Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija oppii tuntemaan suomalaista musiikkia ja vahvistaa omaa kulttuurista
identiteettiään. Opiskelija tutkii erilaisia Suomessa esiintyviä
musiikkikulttuureja ja niiden sisäisiä osakulttuureja ja oppii ymmärtämään
niiden taustatekijöitä, kehitystä ja olennaisia piirteitä. Kurssilla
tarkastellaan eurooppalaisen taidemusiikin vaikutuksia suomalaiseen musiikkikulttuuriin. Opiskelussa käytetään
monipuolisia työtapoja, erityisesti musisointia ja kuuntelua. Musisoitaessa kiinnitetään
huomiota oman ilmaisun sekä kuuntelu- ja kommunikointivalmiuksien kehittämiseen.
Sisältöjen tulee edustaa eri musiikinlajeja: populaari-, taide- ja
perinnemusiikkia. SYVENTÄVÄT KURSSIT 3.
Ovet auki musiikille (MU3) Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija oppii tuntemaan itselleen vieraita musiikinlajeja ja musiikkikulttuureja
sekä ymmärtää musiikin kulttuurisidonnaisuutta. Hän tarkastelee eri musiikkikulttuurien
käytäntöjen samankaltaisuutta tai erilaisuutta ja oppii ymmärtämään, miten jokainen
kulttuuri määrittelee itse oman käsityksensä musiikista. Kurssilla
tutustutaan syvällisesti joihinkin musiikinlajeihin tai
musiikkikulttuureihin. Opiskelija kehittää musisointi- ja
tiedonhankintataitojaan. 4.
Musiikki viestii ja vaikuttaa (MU4) Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija tutustuu musiikin käyttöön ja vaikutusmahdollisuuksiin eri
taidemuodoissa ja mediassa. Opiskelija perehtyy musiikin osuuteen esimerkiksi
elokuvassa, näyttämöllä, joukkoviestimissä ja Internetissä sekä tutkii
musiikin yhteyttä tekstiin, kuvaan ja liikkeeseen. Sisältöjen tarkastelussa
ja työskentelytavoissa painottuu monipuolisuus. Musiikin vaikuttavuutta
tutkitaan analysoimalla olemassa olevaa tai itse tuotettua materiaalia. 5.
Musiikkiprojekti (MU5) Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija oppii suunnittelemaan ja toteuttamaan ryhmässä tai
itsenäisesti musiikillisen kokonaisuuden, jossa hän käyttää aiemmin
hankkimiaan tietoja ja taitoja. Kyseessä voi olla
esimerkiksi pienimuotoinen konsertti, ohjelmaa koulun juhliin, äänite tai
taiteidenvälinen projekti. SOVELTAVAT KURSSIT Soveltavat kurssit
arvioidaan suoritusmerkinnällä. 6. Musiikin teoria 1/3 (MU6) Lapin Musiikkiopiston kurssi. 7. Musiikin teoria 2/3 (MU7) Lapin Musiikkiopiston kurssi. 8. Musiikin teoria 3/3 (MU8) Lapin Musiikkiopiston kurssi. 9.
Instrumentti- ja laulukurssi (MU9) Syventäviä opintoja solistisen
instrumentin tai laulun opinnoissa, hyväksi luettavat opinnot musiikkiopiston
1 solistisen instrumentin soitinopinnoista, kansalaisopistossa 1 solistisen
soittimen soitinopinnoista vähintään 3 lukuvuoden ajalta tai seurakunnassa 1
solistisen soittimen opinnoista vähintään 3 lukuvuoden ajalta. Instrumenttiopintoihin
kuuluu oleellisena osana myös vapaa säestys. Kurssista saa suoritusmerkinnän. 10.
Orkesteri-, kuoro- ja afrobändikurssi (MU10) Koulun yhteydessä tai sen ulkopuolella tapahtuva
säännöllinen harjoittelu (vähintään 1v.) jossakin orkesterissa, kuorossa tai
kamarimusiikkikokoonpanossa. Toimintaan kuuluu myös esiintymisiä. Tavoitteena
on kehittyä yhteissoitossa sekä kehittää omaa soittotaitoa. Orkesteritoiminta
liittyy yleensä klassisen musiikin yhteismusisointiin. Kuorotoiminta sisältää
kansanmusiikkia, klassista ja kirkkomusiikkia, populaari- ja viihdemusiikkia.
Afrobänditoiminta on populaarimusiikin soittamista ja laulamista alkaen
50-luvulta aina 2000-luvun teknomusiikkiin saakka. Lukion
kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja
arvottamaan omaa ja muiden
kuvallista kulttuuria. Kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää
opiskelijan ymmärrystä yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja
niiden merkityksistä. Omakohtainen taiteellinen työskentely antaa
opiskelijalle mahdollisuuden taiteesta nauttimiseen, onnistumisen kokemuksiin
ja itselle tärkeiden asioiden ilmaisemiseen. Opetuksessa tuetaan opiskelijan
mielikuvituksen, luovan ajattelun ja assosiaatiokyvyn kehittymistä. Opiskelijaa
ohjataan pohtimaan ja perustelemaan esteettisiä ja eettisiä arvovalintojaan
omassa elämässä, kuvataiteessa, mediassa ja kulttuuriympäristössä. Opetuksen
keskeisenä tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää taiteen merkityksen
omassa elämässään ja yhteiskunnassa. Opetuksessa syvennetään visuaalisen
kulttuurin yleissivistyksen perusteet ja luodaan riittävät edellytykset
jatko-opinnoille. Opetuksen sisältöjä
ovat kuvailmaisu ja kuvallinen ajattelu, taiteen tuntemus ja kulttuurinen osaaminen, ympäristön
suunnittelu, arkkitehtuuri ja muotoilu sekä median visuaaliset tekstit. Opetuksessa pyritään
oppiaineen sisäiseen integraatioon, jossa taidolliset ja tiedolliset sisällöt
täydentävät toisiaan. Oppisisällöistä rakennetaan teemallisia kokonaisuuksia
ja opetuksessa tehdään yhteistyötä eri taiteen- ja tieteenalojen kanssa.
Opetuksen lähtökohtana on opiskelijan oma kokemus, jonka pohjalta opiskelija
toteuttaa monipuolisia kuvien tuottamis- ja tulkintaprosesseja. Oppiaineiden
välistä yhteistyötä tehdään kouluympäristön viihtyvyyden ja
kulttuuritoiminnan lisäämiseksi. Opiskelija hankkii projekti- ja
kulttuuriosaamista työskennellessään yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Opetuksen tavoitteet Kuvataiteen opetuksen
tavoitteena on, että opiskelija ·
oppii tunnistamaan,
ymmärtämään ja arvottamaan kuvataidetta ja muuta visuaalista kulttuuria omassa elämässään ja
yhteiskunnassa ·
tuntee kuvataiteen ja
visuaalisen kulttuurin keskeisiä käsitteitä ja osaa käyttää niitätaideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja
toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa ·
harjaantuu
tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin
sekä yhteistyöhön ·
oppii valitsemaan ja
käyttämään tarkoituksenmukaisesti eri materiaaleja, tekniikoita ja välineitä
kuvallisessa ilmaisussaan ·
tuntee nykytaidetta ja
kuvataiteen historiaa ·
ymmärtää
mediakulttuuria ja sen vaikutusta ihmiseen ja yhteiskuntaan ·
oppii mediatuotannon
visuaalisen sisällön suunnittelua, tuottamista ja esteettistä arviointia ja
osaa soveltaa mediateknologiaa omassa kuvallisessa työskentelyssään ·
tuntee arkkitehtuurin,
muotoilun ja esinekulttuurin visuaalista kieltä ja historiaa ·
tiedostaa oman
toimintansa vaikutukset luontoon, kulttuurimaisemaan, rakennettuun
ympäristöön ja niitä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon ·
osaa käyttää ja
arvostaa kulttuuripalveluja Arviointi Kuvataiteen arviointi
on pitkäkestoista ja vuorovaikutteista. Arvioinnin tulee antaa tietoa
opiskelijan edistymisestä ja samalla kannustaa häntä ilmaisemaan itseään
rohkeasti luottaen omaan kuvalliseen ilmaisuunsa. Kuvataideopetuksen tulee
kehittää opiskelijan itsearviointitaitoja.
Arvioinnin kohteina ovat työprosessit, työskentelyn tulokset, sisällölliset,
ilmaisulliset ja tekniset taidot ja kyky soveltaa teoriatietoa omassa
ilmaisussaan. Kuvataidekurssien arvioinnissa otetaan huomioon kuvalliset ja
kirjalliset yksilö- ja ryhmätehtävät, luonnokset, itsenäisesti suoritettavat tehtävät
ja yleinen aktiivisuus. PAKOLLISET KURSSIT 1.
Minä, kuva ja kulttuuri (KU1) TAVOITTEET Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija ·
tuntee visuaalisen
kulttuurin sisältöjä ja perusteita ·
oppii ilmaisemaan
itseään kuvataiteen keinoin ja tekemään omakohtaisia ratkaisuja ·
oppii käyttämään
taiteen käsitteistöä tarkastellessaan ja arvioidessaan omia, muiden
opiskelijoiden, taiteen ja median kuvia ·
oppii tarkastelemaan
visuaalisen kulttuurin ilmiöitä kriittisesti ja tulkitsemaan niiden
sisältöjä, muotoja ja merkityksiä yksilön ja yhteiskunnan kannalta sekä
soveltamaan oppimaansa omassa työskentelyssään ·
ymmärtää kuvataiteen
ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksen omassa elämässään ja
yhteiskunnassa KESKEISET SISÄLLÖT ·
mitä taide on: taide
yksilön ja yhteiskunnan kannalta ja erilaiset taidekäsitykset ·
kuvan valta ja vallan
kuva kulttuurissa ·
taide kulttuurin
tulkkina: suomalaisuus, pohjoismaisuus, eurooppalaisuus ja Euroopan
ulkopuolisia kulttuureita ·
oma kuvallinen
ilmaisu: piirtäminen, maalaaminen, kolmiulotteinen työskentely, digitaalisen kuvan
käyttö ·
kuvan rakentamisen
keinot: sommittelu, muoto, väri, liike, tila ja aika ·
kuvan tulkinta ja
analysointi kuvallisin ja sanallisin keinoin, analysointitapoihin, kuten
formalistiseen, semioottiseen, ikonografiseen ja
reseptioanalyyttiseen tulkintaan tutustuminen 2.
Ympäristö, paikka ja tila (KU2) TAVOITTEET Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija ·
oppii muotoilun ja
arkkitehtuurin perusteita, ilmaisutapoja, materiaalituntemusta, estetiikkaa
ja suunnitteluprosesseja ·
oppii ympäristön
suunnittelussa ja muotoilussa tekemään havaintoja eri näkökulmista, kuten
esteettiseltä ja eettiseltä sekä sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän
kehityksen kannalta ·
oppii tarkastelemaan
ympäristöä luonnonvaraisena, rakennettuna, sosiaalisena ja psyykkisenä ilmiönä
sekä kulttuurisena viestinä ·
ymmärtää yhteisö- ja
ympäristötaiteen merkityksen ympäristösuunnittelussa ja laajemmin visuaalisessa
kulttuurissa KESKEISET SISÄLLÖT ·
tila käsitteenä: tilan
kokeminen psyykkisenä, fyysisenä ja sosiaalisena paikkana ·
arkkitehtuurin ja
muotoilun peruskäsitteet: mittakaava, liike, tila, suhdejärjestelmät,
rakenne, väri, muoto ja materiaali ·
maisema, rakennus,
esine ja taideteos materiaalisena, henkisenä, esteettisenä ja oman aikansa kulttuurihistoriallisena
viestinä ·
arkkitehtuuri ja
muotoilu kulttuurisesti kestävän kehityksen ja talouselämän näkökulmasta ·
mallintaminen, havannekuvat, pienoismallit ja materiaalikokeilut SYVENTÄVÄT KURSSIT 3.
Media ja kuvien viestit (KU3) TAVOITTEET Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija ·
oppii erittelemään ja
tulkitsemaan median kuvaaman maailman suhdetta kulttuuriin ja todellisuuteen ·
ymmärtää kuvailmaisun
vaikutuskeinoja mediassa ·
oppii käyttämään
erilaisia kuvia ja tekniikoita eri viestintäympäristöissä oman ilmaisunsa välineenä ·
oppii analysoimaan ja
kehittämään omaa mediasuhdettaan KESKEISET SISÄLLÖT ·
kuva mediassa:
kuvajournalismi, mainonta, viihteen kuvat, populaarikulttuuri, sarjakuva,
www-sivujen ja tietokonepelien kuvailmaisu ·
graafinen suunnittelu:
taitto, typografia, kuvan muokkaus- ja siirtomenetelmät ·
mediakuvien
aatekriittinen ja kulttuurinen tarkastelu eri aikoina, paikoissa ja
osakulttuureissa ·
valokuva mediassa ·
elokuva ja video:
perinteinen ja uudistuva kuvakerronta ·
visuaalisuus
tuotteistamisessa ja tuotemerkkien luomisessa 4.
Taiteen kuvista omiin kuviin (KU4) TAVOITTEET Kurssin tavoitteena on,
että opiskelija ·
hahmottaa kuvataiteen
historian pääpiirteitä teemallisesti ja kronologisesti ·
ymmärtää kuvataiteen
sisältöjä ja ilmaisutapoja eri aikoina ja eri kulttuureissa ·
käyttää omassa
ilmaisussaan hyväkseen taiteen tuntemustaan ·
oppii työskentelemään
itsenäisesti ja harjaantuu pohdiskelevaan, sanalliseen itsearviointiin KESKEISET SISÄLLÖT ·
taidekuvan tulkinta ja
analyysi kuvin ja sanoin ·
eri aikakausien
kulttuuristen merkitysten ja käsitysten ilmeneminen kuvataiteessa ·
aiheen kehittely ja
luonnostelu osana taiteellista luomisprosessia ·
kuvan sisältö ja muoto
taiteilijan ja kulttuurin viestinä, sommittelu, kuten: väri, valo, varjo ja
liike sekä illusorisuus ja kolmiulotteisuus sekä pinnan rakenne ja materiaali 5.
Nykytaiteen työpaja (KU5) TAVOITTEET Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija ·
oppii seuraamaan ja
arvioimaan nykytaiteen ajankohtaisia ilmiöitä ·
oppii havaitsemaan ja
oivaltamaan visuaalisia merkityksiä ympäristössä sekä soveltamaan havaintojaan
omassa ilmaisussaan ·
oppii ymmärtämään ja
käyttämään nykytaiteen keinoja työskennellessään erilaisten ilmiöiden parissa ·
harjaantuu
tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn KESKEISET SISÄLLÖT ·
mitä nykytaide on:
nykytaiteen taustalla vaikuttavat ilmiöt ja erilaiset taidekäsitykset ·
nykytaide ja kulttuurien
välinen vuorovaikutus, visuaaliset alakulttuurit ·
taiteiden väliset
projektit koulussa tai koulun ulkopuolella ·
oman produktion
toteuttaminen ·
visuaaliset ammatit
yhteiskunnassa ja taidealan organisaatioita SOVELTAVA KURSSI 6. Kuvataiteen lukiodiplomi (KU6) SISÄLTÖ: Kuvataiteessa lukiodiplomin muoto
on portfoliomuotoinen näyttö, joka suoritetaan
yhden kurssin aikana (38 tuntia). Ennen osallistumista diplomikurssille tulee
opiskelijalla olla suoritettuna neljä (4) lukion hyväksymää kuvataiteen
kurssia. SUORITUSTAPA: Kurssi suoritetaan itsenäisesti
opettajan valvonnassa ja kirjallinen tehtävä kokeenomaisessa tilanteessa.
Työn suunnittelun, tekemisen ja materiaalien toteutuksen tulee olla
opiskelijan tekemä. Kurssin alussa käytetään muutama tunti tehtävien ja
arvioperusteiden tutustumiseen sekä aikataulun laatimiseen. Kurssista kootaan
näyttely portfolioineen. Lukiodiplomitodistuksesta
on hyötyä taidealan kouluihin pyrittäessä. 7. Kuvataidetta
monin tavoin (KU7) Oppilas saa suoritusmerkinnän
osallistuttuaan vähintään 30 tunnin mittaiselle kesäyliopiston,
kansalaisopiston tai muun vastuullisen järjestäjän järjestämälle
kuvataideleirille tai kuvataidekurssille, jonka opettaja arvioi
kuvataideharrastusta tukevaksi ja edistäväksi. Liikunnanopetuksen tehtävänä on
edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa sekä ohjata opiskelijaa
ymmärtämään liikunnan merkitys fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle
hyvinvoinnille. Liikunnan myönteiset
kokemukset vahvistavat psyykkistä vireystilaa ja jaksamista koulutyössä.
Liikunta on toiminnallinen oppiaine, jossa kehitetään opiskelijoiden
fyysis-motorisia ominaisuuksia sekä tuetaan heidän tasapainoista kasvuaan ja
kehitystään. Liikunnan avulla vahvistetaan sosiaalisia taitoja ja
yhteenkuuluvuutta, ohjataan vastuullisuuteen ja reilun pelin hengen
ymmärtämiseen sekä hyviin tapoihin. Fyysisen kunnon harjoittamisen ja
seurannan avulla opiskelijaa ohjataan ymmärtämään hyvän kunnon merkitys
jaksamiselle ja työkyvylle. Monipuolisella liikunnan opetuksella luodaan
valmiuksia omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen. Liikuntaa opetetaan monipuolisesti
ottaen huomioon vuodenajat ja paikalliset olosuhteet. Opetusjärjestelyinä
käytetään yksilö-, pienryhmä- sekä ryhmäopetusta. Erityistä tukea tarvitseville
opiskelijoille opetusta eriytetään yksilöllisten tarpeiden pohjalta.
Suurimmalle osalle opiskelijoista, joilla on erityistarpeita, riittää
opetuksellinen eriyttäminen oppitunneilla. Liikunnan tavoitteet ovat samat
kuin muillakin opiskelijoilla. Lääkärin määräyksellä vammaisella on
mahdollisuus liikuntatuntien puitteissa toteuttaa omaa kuntoutusohjelmaansa.
Vapautus liikunnan opiskelusta ei estä vammaista opiskelijaa osallistumasta
aineen opiskeluun edellytystensä mukaisesti. Opetuksen tavoitteet Liikunnan opetuksen
tavoitteena on, että opiskelija ·
kehittää taitojaan ja tietojaan
eri liikuntamuodoissa ·
saa valmiuksia omaehtoiseen
liikuntaharrastukseen ·
osaa arvioida omaa fyysistä
kuntoaan sekä asettaa itselleen tavoitteita ·
toimii hyvien tapojen mukaisesti,
noudattaa sovittuja sääntöjä sekä osaa liikkua luonnonarvoja kunnioittaen ·
osaa työskennellä rakentavasti,
turvallisesti ja vastuullisesti sekä itsenäisesti että ryhmässä Arviointi Liikunnan arvioinnissa otetaan
huomioon opiskelijan aktiivisuus, vastuullisuus ja asennoituminen sekä
taidot, tiedot ja toimintakyky. PAKOLLISET KURSSIT Pakollisilla kursseilla
syvennetään peruskoulussa opittuja taitoja ja tietoja sekä annetaan
mahdollisuus tutustua uusiin lajeihin. Tarvittaessa opetusta eriytetään
opiskelijalähtöisesti. Kurssien suunnittelussa tulee ottaa huomioon
vuodenajat niin, että pakollisten kurssien aikana pyritään harjoittamaan
kesä- ja talviliikuntaa sekä sisä- ja ulkoliikuntaa. Opetuksessa tulee
korostaa liikunnan vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin. Opiskelussa
huomioidaan turvallisuus ryhmiä muodostettaessa. 1. Taitoa ja kuntoa (LI1) TAVOITTEET Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija ·
jatkaa peruskoulussa opittujen
liikuntataitojen syventämistä ja harjoittamista ·
saa ohjausta monipuoliseen
liikuntaan ·
saa myönteisiä liikuntakokemuksia ·
tutustuu mahdollisuuksien mukaan
uusiin liikuntalajeihin ·
ymmärtää monipuolisen fyysisen
kunnon harjoittamisen periaatteet ja toimii terveyttä, hyvinvointia ja
turvallisuutta edistävästi KESKEISET SISÄLLÖT ·
fyysisen kunnon harjoittelu, oman
fyysisen kunnon mittaaminen ja arviointi ·
lihashuolto ja rentoutus ·
sisä- ja ulkopalloilu, mailapelit ·
voimistelu eri muodoissa ·
tanssi eri muodoissaan ·
talviliikunta ·
uinti ja vesipelastus ·
yleisurheilu ·
suunnistus ja luontoliikunta 2. Liikuntaa yhdessä ja erikseen (LI2) TAVOITTEET Kurssin tavoitteena
on, että opiskelija ·
monipuolistaa lajitaitojaan ja
–tietojaan ·
saa perustiedot kunto-ohjelman
laatimiseen ja toteuttamiseen ·
saa ohjausta henkilökohtaisen,
terveyttä edistävän liikuntaharrastuksen aktivoimiseen ·
oppii vastuulliseen toimintaan
itsenäisesti ja ryhmässä ·
oppii arvostamaan ja ylläpitämään
terveyttä ja työkykyä ·
kehittyy sosiaalisessa
kanssakäymisessä KESKEISET SISÄLLÖT ·
fyysisen kunnon harjoittelu,
lihashuolto ja rentoutus ·
sisä- ja ulkopalloilu, mailapelit ·
voimistelu eri muodoissaan ·
tanssi eri muodoissaan ·
talviliikunta ·
kuntouinti ja vesiliikunta ·
luontoliikunta ·
jokin uusi liikuntalaji SYVENTÄVÄT KURSSIT Kurssien tavoitteena on
opiskelijalähtöisyyden korostuminen, yhteistoiminnallisuuden edistäminen ja
koulun yhteishengen vahvistaminen. Syventävien kurssien sisältöjen
tarkentaminen tapahtuu opiskelijoiden kanssa yhdessä. 3. Virkisty
liikunnasta (LI3) Kurssin tavoitteena on tukea
opiskelijan jaksamista ja lisätä opiskeluvireyttä rentouttavien ja
elämyksellisten liikuntakokemusten kautta. Kurssi koostuu yhdestä tai
useammasta liikuntamuodosta. Opettaja tarkentaa yhdessä opiskelijaryhmän
kanssa kurssin sisällön. 4. Yhdessä
liikkuen (LI4) Kurssin tavoitteena on edistää
opiskelijoiden yhteisiä liikuntaharrastuksia. Työtavoissa painottuu
opiskelijaryhmän yhteistoiminta. Kurssin sisältönä ovat vanhat tanssit tai
jokin muu yhdessä toteutettava liikunta. 5. Kuntoliikunta (LI5) Kurssin tavoitteena on oman
säännöllisen liikunnan tehostaminen, oman kunnon kohottaminen ja seuraaminen
sekä jatkuvan liikunnan harrastamisen merkityksen oivaltaminen. Opiskelijat
laativat henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman kurssille, joka toteutetaan
sekä itsenäisesti että ryhmässä. Opettaja tarkentaa sisällön yhdessä
opiskelijaryhmän kanssa. SOVELTAVA KURSSI 6. Harrasteliikunta,
toimitsija- ja ohjaustoiminta (LI6) Opiskelija voi suorittaa
soveltavan liikuntakurssin koulun työjärjestyksen ulkopuolella (1)
osallistumalla kansalaisopiston tai muun järjestäjän liikuntakurssille, (2)
harrastamalla säännöllistä liikuntaa urheiluseurassa tai (3) toimimalla
urheiluseuran vastuullisissa ohjaus-, tuomari- ja toimitsijatehtävissä.
Toiminnan on kestettävä kahden lukuvuoden aikana vähintään 38 tuntia.
Suoritusajoista ja –paikoista sekä toteutumistavoista on tehtävä
henkilökohtainen kirjallinen suunnitelma liikunnanopettajalle kunkin kurssin
alussa. Toteutuksesta on tehtävä hyväksytty raportti/päiväkirja
suoritusmerkintää varten. 7. Lajivalmennuskurssi (LI7) Lukuvuosien aikana kansallisiin
lajiliittojen 16-20-vuotiaiden valmennusryhmiin kuuluvat
opiskelijat/urheilijat saavat suunnitelman mukaisesti toteutuneesta
liittojohtoisesta leiritys- ja maajoukkueen edustustehtävistään
kurssimerkinnän. Toteutuksesta on tehtävä hyväksytty raportti/päiväkirja
suoritusmerkintää varten. Terveystieto
on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoitus on
edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Tämä
osaaminen ilmenee tiedollisina, sosiaalisina, tunteiden käsittelyä ohjaavina,
toiminnallisina, eettisinä sekä tiedonhankinta-valmiuksina. Terveysosaamiseen
kuuluu valmius ottaa vastuuta oman ja toisten terveyden edistämisestä. Lukion
terveystiedon opetuksessa terveyttä ja sairautta sekä terveyden edistämistä ja
sairauksien ehkäisyä ja hoitoa tarkastellaan yksilön, perheen, yhteisön ja
yhteiskunnan näkökulmasta. Terveys ymmärretään fyysisenä, psyykkisenä ja
sosiaalisena työ- ja toimintakykynä. Lukion
terveystiedon opiskelussa terveyteen ja sairauksiin liittyviä ilmiöitä
tarkastellaan tutkimus- ja kokemustiedon avulla. Tärkeää on myös terveyttä
koskeva arvopohdinta. Pakollisen
kurssin aikana opiskelija perehtyy terveyteen ja sairauksiin vaikuttaviin
tekijöihin kansantautien
ja yleisimpien tartuntatautien ehkäisyn sekä työ- ja toimintakyvyn
edistämisen näkökulmasta. Keskeistä on myös itsehoitovalmiuksien
kehittäminen. Syventävillä
kursseilla perehdytään seikkaperäisemmin nuoren arkielämässään tarvitsemiin terveysresursseihin,
terveystottumuksiin ja selviytymisen keinoihin sekä terveyskysymysten käsittelyyn
vastuullisen aikuisuuden ja vanhemmuuden näkökulmasta. Terveyteen ja
sairauksiin liittyviä tekijöitä ja niihin vaikutusmahdollisuuksia
tarkastellaan tutkimuksen, terveydenhuollon ammattikäytäntöjen, palvelujen
käytön sekä historiallisen ja yhteiskunnallisen kehityksen näkökulmasta. Opetuksen
tavoitteet Terveystiedon
opetuksen tavoitteena on, että opiskelija ·
ymmärtää
työ- ja toimintakyvyn, turvallisuuden sekä sairauksien ehkäisyn ja terveyden edistämisen merkityksen ·
osaa
käyttää terveyden edistämiseen, terveyteen ja sairauteen liittyviä keskeisiä
käsitteitä ·
ymmärtää
sairauksien, erityisesti kansantautien ja tartuntatautien, ehkäisyn
merkityksen ja tuntee niiden keskeisiä ehkäisy- ja hoitomahdollisuuksia
yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta ·
pohtii
terveyttä koskevia arvokysymyksiä ja osaa perustella omia valintojaan ja
oppii arvostamaan terveyttä voimavarana sekä edistämään terveyttä ·
tuntee
kansanterveyden historiallista kehitystä ja väestöryhmien välisten
terveyserojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä ·
tuntee
terveyden- ja sosiaalihuollon peruspalveluja sekä kansanterveyteen
liittyvää kansalaistoimintaa ·
perehtyy
terveyttä koskevan tiedon hankintamenetelmiin sekä osaa kriittisesti arvioida
ja tulkita terveyttä ja sairauksia koskevaa tietoa ja erilaisia
terveyskulttuuriin liittyviä ilmiöitä Arviointi Arvioinnissa
korostetaan terveyttä ja sairautta koskevan tiedon ymmärtämistä ja
soveltamista. Huomio
kiinnitetään siihen, miten opiskelija osaa käyttää ja yhdistää erilaisiin
lähteisiin perustuvaa
tietoa. Arvioinnin kohteena on opiskelijan valmius terveyttä ja sairautta
koskevaan eettiseen arvopohdintaan ja taito perustella omia terveysvalintoja
sekä taito arvioida yhteisössä tehtyjä terveyttä ja sairautta koskevia
ratkaisuja. Terveystiedon arvioinnissa voidaan käyttää kurssikokeita, yksilö-
ja ryhmätehtäviä, esitelmiä, pienimuotoisia kartoituksia ja tutkimuksia sekä
toiminnallisia tehtäviä. PAKOLLINEN KURSSI 1.
Terveyden perusteet (TE1) TAVOITTEET Kurssin
tavoitteena on, että opiskelija ·
tuntee
fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen työ- ja toimintakykyyn sekä työ- ja
muuhun turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja osaa arvioida niiden
toteutumista omassa elämäntavassaan ja ympäristössään ·
tietää
kansantautien ja yleisimpien tartuntatautien ehkäisyn merkityksen yksilön ja
yhteiskunnan näkökulmasta sekä oppii pohtimaan niiden ehkäisyyn liittyviä
ratkaisuja yhteiskunnassa ·
tunnistaa
terveyserojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä ·
osaa
hankkia, käyttää ja arvioida terveyttä ja sairauksia koskevaa tietoa sekä
pohtia terveyskulttuuriin ja teknologiseen kehitykseen liittyviä ilmiöitä
terveysnäkökulmasta ·
tuntee
keskeiset terveyden ja sosiaalihuollon palvelut KESKEISET
SISÄLLÖT ·
työ-
ja toimintakykyyn sekä turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä: ravitsemus,
uni, lepo ja kuormitus, terveysliikunta, mielenterveys, sosiaalinen tuki, työhyvinvointi,
työturvallisuus, turvallisuus kotona ja vapaa-aikana, ympäristön
terveys ·
seksuaaliterveys,
parisuhde, perhe ja sukupolvien sosiaalinen perintö ·
kansantaudit
ja yleisimmät tartuntataudit sekä niihin liittyvät riski- ja suojaavat
tekijät sekä niihin vaikuttaminen ·
sairauksien
ja vammojen itsehoito, ensiapu ja avun hakeminen ·
terveyserot
maailmassa, terveyseroihin vaikuttaviin tekijöihin tutustuminen ·
terveystietojen
tiedonhankintamenetelmiä sekä terveyttä koskevan viestinnän, mainonnan ja markkinoinnin
kriittinen tulkinta ·
terveydenhuolto-
ja hyvinvointipalvelujen käyttö, kansalaistoiminta kansanterveystyössä SYVENTÄVÄT KURSSIT 2.
Nuoret, terveys, ja arkielämä (TE2) Kurssilla
syvennetään pakollisen kurssin tavoitteita nuoren arkielämän
terveystottumuksien ja selviytymisen keinojen osalta. Eri sisältöalueiden
avulla tarkastellaan terveysongelmia selittäviä kulttuurisia, psykologisia ja
yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden tulkintoja. Lisäksi perehdytään käsitykseen
itsestä ja muista fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla.
Erityisesti korostetaan terveyden ylläpitoon liittyvää vastuullisuutta.
Työskentelyssä korostuvat arvopohdinta, yksilö- ja ryhmäharjoitukset, draama
ja sosiaalisten taitojen harjoittelu sekä keskustelu- ja argumentaatiotaitoja
kehittävät työmuodot. TAVOITTEET Kurssin
tavoitteena on, että opiskelija ·
oppii
tarkastelemaan elämäänsä aikuisuuden ja vanhemmuuden näkökulmasta ·
osaa
pohtia ja tarkastella terveyteen ja sairauteen liittyviä arvoja ja
arvostuksia ·
osaa
perustella omia valintojaan terveyden näkökulmasta ja arvioida elämäntapaan
ja ympäristöön liittyvien valintojen merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille ·
osaa
kuvata koettua terveyttä ja terveysongelmia selittäviä ilmiöitä ja niiden
erilaisia tulkintoja KESKEISET
SISÄLLÖT ·
itsetuntemus,
aikuistuminen, sosiaalisen tuen merkitys perheessä ja lähiyhteisössä ·
vanhemmuuteen
ja perhe-elämään valmentautuminen ·
elämänilo,
mielenterveyden ylläpitäminen ja jaksaminen, masennuksen ja kriisien kohtaaminen ·
ruuan
terveydelliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset merkitykset sekä
painonhallinta, terveysliikunta, syömishäiriöt ·
fyysinen
ja psyykkinen turvallisuus, väkivallaton viestintä ·
seksuaaliterveys ·
terveysongelmia
selittäviin kulttuurisiin, psykologisiin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja
niiden tulkintoihin tutustuminen, esimerkiksi elämän mielekkyyden kokeminen,
ruumiinkuva/kehollisuus, mielihyvä ja riippuvuudet nykyaikana ·
tupakka,
alkoholi ja huumeet yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan sekä globaalisesta
näkökulmasta 3.
Terveys ja tutkimus (TE3) Kurssilla
perehdytään terveyteen vaikuttaviin historiallisiin tekijöihin ja
näkökulmiin, terveyden ja sairauden tutkimiseen sekä kuolleisuuteen ja
sairastavuuteen liittyviin kehityslinjoihin. Kurssilla
käsitellään myös terveydenhuollossa ja itsehoitona toteutettaviin
tavallisimpiin tutkimuksiin, niiden tulosten tulkintaan ja johtopäätöksiin.
Lisäksi perehdytään pakollisen kurssin tavoitteita syventäen terveydenhuollon
eri käytäntöihin, terveyspalvelujen tarjontaan sekä yksilön asemaan
terveyden- ja sairaudenhoidossa. Työskentelyssä korostuvat toiminnallisuus, tekemällä
oppiminen, tutkiva oppiminen ja vierailukäynnit. TAVOITTEET Kurssin
tavoitteena on, että opiskelija ·
osaa
pohtia kansanterveystieteen ja ehkäisevän terveydenhuollon kehityksen
päälinjoja kansallisesti ja maailmanlaajuisesti ·
osaa
hankkia, arvioida ja tulkita terveyteen ja sairauksiin liittyvää tutkimus- ja
arkitietoa ·
toteuttaa
pienimuotoisia terveys-/terveyskäyttäytymiskartoituksia omassa opiskelu- ympäristössään ·
osaa
käyttää terveydenhuollon palveluja sekä tuntee asiakkaan ja potilaan oikeudet ·
osaa
pohtia ja arvioida teknologisen kehityksen merkitystä terveyden ja
turvallisuuden näkökulmasta KESKEISET
SISÄLLÖT ·
terveyden
edistämiseen, sairauksien tunnistamiseen ja ehkäisyyn liittyviä eri
aikakausien menetelmiä ·
terveyskäyttäytymisen
ja koetun terveyden tutkiminen: fyysisen ja psyykkisen työ- ja toimintakyvyn
mittaaminen, ergonomiamittaukset, työhyvinvointi ja
siihen vaikuttavat tekijät ·
terveydenhuollon
ja hyvinvointipalvelujen käytäntöjä, asiakkaan ja potilaan oikeudet ·
tutkimustiedon
ja median terveydestä välittämien mielikuvien kriittinen lukutaito, medikalisaatio ·
terveystottumusten
arvioiminen ja seuranta sekä tutkimusten tekeminen 4.
Ensiapu I ja ensiapu II-kurssit (TE4) Kurssimerkinnän saa suoritettuaan
ensiapu I ja ensiapu II-kurssit. PAKOLLINEN KURSSI 1.
Koulutus, työ ja tulevaisuus (OP1) Opinto-ohjauksen
pakollisen kurssin tavoitteena on, että opiskelija saa lukio-opintojen aloittamiseen ja
suorittamiseen sekä jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvät keskeiset tiedot
ja taidot. Kurssiin liittyen järjestetään tutustumista työelämään sekä toisen
ja korkea-asteen koulutuspaikkoihin. Opinto-ohjauksen
kurssilla tulee käsitellä kaikille opiskelijoille yhteisiä, lukio-opintoihin, ylioppilastutkintoon,
jatko-opintoihin, ammatti- ja urasuunnitteluun liittyviä kysymyksiä sekä kulloinkin
lukio-opintojen kannalta ajankohtaisia asioita. KESKEISET
SISÄLLÖT ·
opintojen
rakentuminen ja omien opiskelutaitojen kehittäminen ·
itsetuntemus ·
omien
toimintamallien ja vahvuuksien tunnistaminen ·
työelämätietous ·
ylioppilastutkinto ·
ammatillinen
suuntautuminen ja jatko-opintojen pohtiminen ·
jatko-opintoihin hakeutuminen ·
työelämään
siirtyminen SYVENTÄVÄ KURSSI 2.
Opiskelu, työelämä ja ammatinvalinta (OP2) Opinto-ohjauksen
syventävän kurssin keskeisenä tavoitteena on lisätä opiskelijan
opiskeluvalmiuksia, parantaa hänen itsetuntemustaan ja ohjata häntä perehtymään
jatkokoulutuksen ja työelämän kannalta sellaisiin keskeisiin kysymyksiin,
joihin muussa ohjauksessa ei ole mahdollista syventyä. Kurssin puitteissa
voidaan tutustua mahdolliseen jatko-opiskelupaikkaan. Kurssiin sisältyy
keskeisesti vähintään yhden työviikon kestävä työharjoittelu, josta laaditaan
harjoitteluraportti. Raporttiin tulee sisältyä kuvaus työn sisällöstä ja
arviointi kyseisen ammattialan merkityksestä paikallisessa työ- ja
elinkeinoelämässä. Työharjoittelua tulee arvioida myös jatko-opintojen ja
urasuunnitelman kannalta SOVELTAVAT KURSSIT 3.
Harrastustoiminta uravalinnan tukena (OP3) Eri ammattialoihin
liittyvät työ- ja harrastuspohjaiset kurssit, jotka antavat valmiuksia
työelämää ja jatko-opintoja varten. Esimerkkinä palokuntatoiminta, MLL:n lastenhoitokurssi, isoiskurssi, metsästyskortin
suorittaminen. 4.
LUE -kurssi (OP4) Kurssi on tarkoitettu
opiskelijoille, joilla on kielellisiä oppimisvaikeuksia / vaikeuksia
oppimisessa. Vaikeudet voivat ilmetä äidinkielessä esimerkiksi ·
mekaanisen lukemisen vaikeutena ·
lukemisen hitautena ·
luetun ymmärtämisen vaikeutena ·
kirjoitusvirheinä ·
lauserakennevirheinä Samat ilmiöt voivat tulla esiin
vieraiden kielten opiskelussa. TAVOITTEET ·
luku- ja kirjoitustaidon
tehostaminen ·
oman oppimistyylin löytämisen
tukeminen ·
opiskelutaitojen tehostamisen /
parantamisen tukeminen ·
opiskelijan itsetuntemuksen
vahvistaminen ·
myönteisen minäkuvan vahvistaminen
oppijana SISÄLLÖT ·
tenttiin lukeminen ja
lukustrategioiden kehittäminen ·
miellekartta ja käsitekartta ·
kirjoittaminen (erilaiset tekstit,
prosessikirjoittaminen, esseet) ·
oikeinkirjoitus ·
muistitekniikat ja keskittyminen ·
oppimistyylit oppimisen tukena 5.
Liikennekasvatus (OP5) Kurssista saa suoritusmerkinnän
suorittamalla henkilöauton tai kuorma-auton ajokortin. 6. Kulttuuripassi
(OP6) Kurssi suoritetaan kouluajan ulkopuolella osallistumalla
yhteensä 15 kulttuuritapahtumaan. Tapahtumat tulee kerätä tarkoitusta varten
jaettavaan passiin ja mukana on oltava vähintään yksi teatteriesitys,
elokuva, taidenäyttely, konsertti, urheilutapahtuma, luento sekä
museovierailu. Osallistuminen tapahtumiin todistetaan esim. pääsylipulla.
Lisäksi jokaisesta tapahtumasta tulee kirjoittaa lyhyt arvostelu tai kuvaus
erilliseen opintopäiväkirjaan. 7. Kansainvälisyysryhmä
(OP7) Kansainvälisyysryhmässä tutustutaan lähemmin johonkin
vieraaseen kulttuuriin ja tehdään yhteistyötä samanikäisten nuorten kanssa
esim. yhteisen teeman parissa. Kansainvälisyysryhmässä oppilaat vierailevat
ystävyyskoulussa ja isännöivät vastavuoroisesti heidän vierailuaan Suomessa
ja majoittavat heidät. Kansainvälisyysryhmään tuleva opiskelija sitoutuu
osaltaan osallistumaan oppilasvaihdon rahoitukseen. Tietotekniikka on lukiossa yksi
teknologian keskeisistä alueista. Lukiossa syvennetään ja laajennetaan
peruskoulussa saatuja tietotekniikkataitoja. Tietotekniikan osaaminen on
välttämätöntä jatko-opinnoissa ja tulevissa työtehtävissä yhteiskunnan eri
sektoreilla. On osattava aktiivisesti ja vastuullisesti käyttää tieto- ja
viestintätekniikkaa tiedon hankinnan ja käsittelyn sekä tiedon tuottamisen ja
viestinnän välineenä. On myös opittava suhtautumaan
tietokoneisiin, tietotulvaan ja sähköisiin viestimiin kriittisesti. Opetuksen tavoitteet Tietotekniikan opetuksen tavoitteena
on, että opiskelija ·
osaa aktiivisesti ja
vastuullisesti käyttää tietotekniikkaa tiedon hankinnassa, käsittelyssä ja
tuottamisessa ·
osaa käsitellä tiedostoja tietojen tallentamisessa ja lähettää liitetiedostoja sähköpostina ·
osaa käyttää kansioita tiedostojen
järjestämiseen ·
osaa käyttää tekstinkäsittely-,
taulukkolaskenta-, piirto-, kuvankäsittely- ja tietokantaohjelmia ·
osaa liittää taulukoita ja kuvia
tekstiin ·
osaa käyttää tietoteknisiä
laitteita opiskelun apuvälineenä ·
saa valmiuksia tietotekniikan
sovelluksien kehityksen seuraamiseen Arviointi Kurssit arvioidaan
suoritusmerkinnällä. SOVELTAVAT KURSSIT 1.
Tietotekniikan perustaidot (TVT1) Kurssilla opetellaan käyttämään
tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta-, esitysgrafiikka- ja kuvankäsittelyohjelmia
työkaluina esseiden, tutkielmien, esitelmien ja erilaisten julkaisujen tai
hakemusten tekemisessä. Kurssilla perehdytään myös internetin
kriittiseen käyttöön ja tekijänoikeuksiin sekä hyödyllisiin ilmaisohjelmiin. Suoritusmerkintä.
TAVOITTEET Kurssin tavoitteena on, että
opiskelija ·
osaa käyttää hakukoneita tiedon
hakemiseen internetistä ja arvioi tiedon
luotettavuutta ·
osaa käyttää tekstinkäsittely-,
taulukkolaskenta- ja piirto-ohjelmaa tiedon esittämisessä ·
osaa liittää taulukoita ja kuvia
tekstiin ·
osaa käyttää esitysgrafiikka–ohjelmaa
viestinnän apuvälineenä KESKEISET SISÄLLÖT ·
tiedon hakeminen internetistä ja luotettavuus ·
tekijänoikeudet ·
jokin tekstinkäsittely-,
taulukkolaskenta- ja piirto-ohjelma ·
esitysgrafiikka–ohjelma esim. PowerPoint ·
julkaisun ulkoasu ·
sähköpostin käyttäminen 2.
Kotisivujen tekeminen (TVT2) Projektityönä oppilaat tekevät
omat kotisivut tai tuottavat materiaalia koulun kotisivuille. Suoritusmerkintä. TAVOITTEET Kurssin tavoitteena on, että
opiskelija ·
tuntee erilaisia käytäntöjä
www-sivujen luomiseen ja palvelimelle siirtämiseen ·
oppii kuvankäsittelytaitoja ja
visuaalista suunnittelua ·
osaa käyttää oheislaitteita, skanneria
ja digitaalikameraa ·
osaa suunnitella ja toteuttaa
www-sivut ·
tutustuu kotisivutilaa tarjoavien
palvelujen sääntöihin ja tuntee tekijänoikeudet KESKEISET SISÄLLÖT ·
julkaisukelpoisen materiaalin
valmistaminen ·
julkaisuohjelmiin tutustuminen ·
jokin kuvankäsittelyohjelma ·
video- ja äänitiedostot ·
HTML–kielen alkeita ·
tekijänoikeudet ja kriittisyys 3.
Tietotekniikan yliopistokurssi (TVT3) Lukion oppilailla on mahdollisuus
suorittaa tietotekniikan kursseja yliopistossa. Kurssiin kuuluu etäopetusta
verkossa, kontaktiopetusta koululla yliopiston ohjeiden mukaan sekä
harjoitustöitä. Suoritusmerkintä. 4.
Ohjelmointi (TVT4) Opetellaan ohjelmoinnin alkeita
jollakin ohjelmointikielellä. Kurssi voi olla myös toisessa oppilaitoksessa
suoritettu kurssi. Suoritusmerkintä.
|
|
|
|
|
|